Elatusavun oikea määrä on tavanomainen riitakysymys eroperheissä. Tuskin on olemassa sellaista vanhempaa, jonka mielestä hänelle maksettava elatusapu lapsesta on aivan liian paljon – tai sellaista vanhempaa, jonka maksama elatusapu on hänen mielestään todella alimitoitettu hänen elatuskykynsä huomioiden. Eniten hampaidenkiristystä on ymmärrettävästi aiheutunut jo vuosikausia niissä tilanteissa, joissa kysymys on vuoroasumisesta, mutta lapselle maksettava elatusapu lasketaan ikäänkuin kyse ei olisi vuoroasumisesta. Lisäksi yleinen harhaluulo edelleen on se, että vuoroasumistilanteessa elatusapua tarvitsisi maksaa ollenkaan.
Olipa kysymys sitten ns. viikonloppuvanhemmasta tai vuoroasuvan lapsen vanhemmasta, vaikuttaa lapselle laskettavan elatusavun suuruuteen kolme asiaa: lapsen yksilöllinen elatuksen tarve, vanhempien välinen suhteellinen elatuskyky ja viimesijainen kohtuusharkinta. Nämä edellytykset tulevat suoraan elatuslaista.
Lapsen elatusavun suuruus tulee viime kädessä arvioida näiden lainsäädännön asettamien lähtökohtien pohjalta. Kun elatusavun suuruutta kulloinkin lasketaan, on käytännön ohjeena asianajotoimistoissa ja tuomioistuimissa käytetty oikeusministeriön ohjetta 2007:2 elatusavun suuruuden laskemiseksi. Ohjetta on tarkoitettu noudatettavaksi mahdollisimman pitkälle ja ohjeesta poikkeamisen on katsottu edellyttävän painavia syitä.
Oikeusministeriön yllä mainittu ohje elatusavun suuruuden arvioimiseksi on ollut kuitenkin siltä osin puutteellinen, ettei siinä ole huomioitu vuoroasuvien lasten elatuksen tarpeen erilaista laskemista verrattuna siihen tilanteeseen, että lapsi asuu pääasiassa vain toisen vanhempansa luona.
Tähän ongelmaan saatiin hiljattain odotettu muutos, kun oikeusministeriö julkaisi ”Elatusapu vuoroasumistilanteissa” -nimisen ohjeen tai oikeammin päivityksen niihin tilanteisiin, joissa lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Oikeusministeriön uusi ohje vastaa ennen muuta käytännön tarpeisiin, sillä vuoroasuminen on yleistynyt merkittävästi. Vanha, vuonna 2007 laadittu oikeusministeriön ohje antoi suoria vastauksia käytännössä vain sellaisiin tilanteisiin, joissa lapsella on selvästi vain yksi varsinainen koti ja lapsen elatuksesta vastaa vain toinen vanhempi.
Miten vuoroasuvan lapsen elatus lasketaan?
Vuoroasuminen, josta usein puhutaan myös viikko-viikko -asumisena, tarkoittaa käytännössä sitä, että lapsi asuu kahdessa kodissa lähes yhtä paljon. Tilannetta, jossa lapsi viettää vähemmän kuin 40 prosenttia ajasta toisen vanhemman luona, ei kutsuta enää vuoroasumiseksi.
Lähtökohtana on, että lapsen elatuksen tarvetta määritettäessä lapsen yleiset kustannukset (eli jokapäiväinen elatus ja ylläpito, ja jonka euromäärä tulee suoraan elinkustannusindeksistä) jaetaan vuoroasumistilanteessa puoliksi molemmille vanhemmille. Mikäli toinen vanhemmista tosiasiallisesti vastaa suuremmasta osasta edellä mainituista kuluista, nämä kustannukset voidaan jakaa puolittamisperiaatteen sijasta laskelmassa siten, kuin ne tosiasiassa vanhempien kesken jakautuvat.
Lapsen erityiset kustannukset luetaan laskelmassa pääsääntöisesti sen vanhemman kuluiksi, joka kulut maksaa. Lapsen erityisiä kustannuksia ovat esimerkiksi varhaiskasvatuskulut, aamu- ja iltapäivätoiminnasta aiheutuvat kulut, koulutuskustannukset, kustannukset erityisestä harrastuksesta, vakuutusmaksut sekä erityiset terveydenhoitokustannukset. Eli, jos vaikkapa isälle menee lapsen vakuutusmaksut ja äidille erityiset harrastusmaksut ja terveydenhoitokustannukset, tulevat ne laskelmissa vastaavasti näin jyvitettäviksi vanhemmille.
Isoin, usein sadoissa euroissa laskettava muutos aikaisempaan asiantilaan verrattuna on lapsen asumisen aiheuttaman (tilantarpeeseen perustuvan) prosenttiosuuden huomioiminen molempien vanhempien asumiskustannuksissa: ei-vuoroasumistilanteessa lapsen elatuksen tarpeeseen luetaan vain hänen kanssaan pääasiallisesti asuvan vanhemman euromääräisistä asumiskustannuksista tietty prosenttiosuus oikeusministeriön ohjeen 2007:2 mukaisesti. Tähän periaatteeseen on siis tullut merkittävä muutos, sillä vuoroasumistilanteessa kumpikin vanhempi voi vähentää lapsen prosenttiosuuden omista asumiskustannuksistaan, ei vain toinen vanhempi.
Vanhempien välisen suhteellisen elatuskyvyn arvioimisen osalta uusi ohje ei perusperiaatteeltaan poikkea vanhasta: kummankin vanhemman elatuskykyyn vaikuttavat muun muassa hänen ikänsä, työkykynsä, mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä elatusvastuu muista lapsista. Vuoroasumistilanteessa vanhemman elatuskyvyn vähennyksenä voidaan kuitenkin ottaa lisäksi huomioon esimerkiksi sellaiset vähäistä suuremmat lapsen kuljetus- ja matkakustannukset, joita aiheutuu vuoroasumisen toteuttamisesta lapsen matkatessa vanhemman luota toiselle.
Mikä muuttuu käytännössä?
Olennainen muutos on se, että enää kenenkään ei toivottavasti tarvitse arvailla miten elatusavun suuruutta määrittelevä käräjätuomari soveltaa aikaisempaa ohjetta tilanteessa, johon se ei ole tarkoitettu. Viimesijainen kohtuusharkinta (eli esimerkiksi sen huomioiminen, millä tavalla laaja luonapito tulisi laskelmassa euromääräisesti huomioida) on ollut lainkäyttöhenkilökunnan omassa harkinnassa – ja niin on kuulunutkin olla. Elatusvelvollisten ja elatusapua vastaanottavien vanhempien yhdenvertaista kohtelua se ei ole lisännyt, päinvastoin. Tähän on saatu nyt muutos, kun on olemassa selkeä laskukaava sellaisten lasten elatuksen suuruuden arvioimiseksi, jotka asuvat vuorotellen molempien vanhempiensa luona. Uudistus on erittäin tervetullut.
Mikäli sinua askarruttaa lapsen elatukseen liittyvät kysymykset, autamme mielellämme. Voit varata ajan maksuttomaan 30 min alkukonsultointiin toimistollamme joko puhelimitse tai internetsivujemme kautta.