Tiesitkö, että oikeudenkäynnin pitkä kesto voi oikeuttaa sinut saamaan hyvitystä?

Yle julkaisi hiljattain artikkelin koskien oikeudenkäyntien viivästymisen vuoksi maksettavista korvauksista Suomessa. Kotimaamme oikeudenkäyntien kohtuuton viivästyminen on todettu myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä. Artikkelin mukaan maksettavien korvausten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Asiaa selittänee osaltaan tietoisuuden lisääntyminen, mutta on hyvä, että tietoa tuodaan edelleen julkisesti esille, sillä yleisesti tiedetään kyllä, että oikeudenkäynnit kestävät meillä pitkään. Silti monelle oikeus hyvitykseen saattaa olla täysin tuntematon asia.

Suomessa on vuoden 2010 alussa tullut voimaan laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (362/2009). Lain mukaan asianosaisella on oikeus saada hyvitystä valtion varoista, mikäli oikeudenkäynti viivästyy viranomaisen vastuulla olevasta syystä yli kohtuullisen ajan. Kohtuullisella ajalla tarkoitetaan sitä, että lähtökohtaisesti prosessin yksittäinen vaihe ei saisi kestää yli vuotta. Esimerkiksi rikosasiassa prosessin vaiheita ovat esitutkinta, syyteharkinta ja asian käsittely käräjäoikeudessa.

Perustelut hyvitykselle juontavat juurensa Suomen perustuslaista sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, joissa molemmissa jokaiselle taataan oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Käsittelyjen viivästymisen vuoksi on katsottu tarpeelliseksi säätää laki asianosaisille maksettavista hyvityksistä. Hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa.

Saadakseen hyvityksen asianosaisen on vaadittava hyvitystä oikeudenkäynnin kestäessä asiaa käsittelevältä yleiseltä tuomioistuimelta. Vaatimus on tehtävä siis ennen pääkäsittelyn päättymistä. Pääasiaa käsittelevä tuomioistuin ratkaisee hyvitysvaatimuksen pääasian yhteydessä. Hyvityksen määrä on 1.500 € vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Tietyin edellytyksin hyvitystä voidaan korottaa ja erityisestä syystä se voidaan määrätä jopa korkeammaksi, kuin laissa säädetty enimmäismäärä, joka on 10.000 €.

Useimmiten asianosaisilla on prosessissa lainoppinut avustaja, mikä edesauttaa huomattavasti asian käsittelyä, ja tämän saman avustajan tehtävänä on esittää mahdollinen hyvitysvaatimus. Mikäli tarvitset asianajajan apua missä tahansa prosessin vaiheessa tai vaikkapa vain hyvitysvaatimuksen esittämisessä, otathan rohkeasti yhteyttä!

Kotisivuillemme pääset osoitteesta https://vuorioco.fi/.

Oikeuteen todistajaksi kutsuttuna - onko sinne mentävä?

Onko oikeuteen pakko mennä todistamaan?

Lähtökohtaisesti vastaus on kyllä. Todistaminen on kansalaisvelvollisuus ja rikosten selvittäminen tärkeää paitsi uhrin, myös rikoksesta syytetyn oikeusturvan kannalta. Todistajan on eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä pakko saapua oikeuteen todistamaan saamassaan kutsussa mainittuna ajankohtana.

Jos todistajaksi kutsuttu, jolla ei ole oikeuden puheenjohtajan hyväksymää syytä poissaololle, jättää saapumatta oikeuteen, hänelle koituu ikäviä seuraamuksia. Todistajaksi kutsuttu joutuu tällöin maksamaan uhkasakon, jonka suuruus ilmoitetaan kutsussa. Niin ikään todistaja voidaan määrätä tuotavaksi oikeuteen tämän omalla kustannuksella.

Poikkeukset todistamisvelvollisuudesta

Joskus vastaan voi tulla eteen tilanne, jolloin paikan päälle saapuminen on yksinkertaisesti täysin mahdotonta. Hyväksyttävänä esteenä pidetään esimerkiksi sairastumista. Mikäli todistajaksi kutsuttu sairastuu, tulee esteestä ilmoittaa etukäteen oikeudelle. Hyväksyttävänä syynä poissaololle pidetään niin ikään yleisen liikenteen keskeytymistä. Myös tällöin esteestä tulee ilmoittaa oikeudelle etukäteen.

Yllättävien esteiden lisäksi on eräitä muita tilanteita, jotka muodostavat poikkeuksia yleiseen todistamisvelvollisuuteen. Jos todistaja on oikeusjutun asianosaiselle lähisukua, hänellä on oikeus kieltäytyä todistamasta. Lähisukulaisena pidetään esimerkiksi asianosaisen lasta, vanhempaa, sisarusta, nykyistä tai entistä aviopuolisoa sekä nykyistä avopuolisoa. Todistajan on kuitenkin aina saavuttava oikeuteen paikan päälle, vaikka hänellä läheissuhteensa perusteella olisikin oikeus kieltäytyä todistamasta.

Todistaja voi myös kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, jos hän pelkää, että vastaukset voisivat johtaa syytteen nostamiseen häntä tai hänen lähiomaistaan vastaan. Todistajan ei myöskään lähtökohtaisesti tarvitse paljastaa liike- tai ammattisalaisuuksia. Oikeus voi kuitenkin tietyissä tapauksissa velvoittaa todistajaa antamaan myös tällaisia tietoja.

Pitääkö ilmaiseksi mennä?

Yksi yleisistä huolenaiheista on se, maksetaanko todistajalle korvausta hänen ajastaan ja vaivastaan. Todistamaan ei tarvitse mennä täysin ilmaiseksi. Todistajalle maksetaan korvaus kohtuullisista ja tarpeellisista matkakuluista sekä taloudellisesta menetyksestä. Jos todistaja tulee niin kaukaa, että hän joutuu yöpymään matkallaan, hänelle voidaan korvata yöpymisestä aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Todistaja voi vaatia myös päivärahaa, jonka suuruus riippuu siitä, kuinka kauan todistaja on ollut oikeudessa ja miten paljon hänellä on kulunut aikaa matkoihin. Oikeussalissa tuomari tiedustelee todistelun päätteeksi, vaatiiko todistaja korvausta. Aiheutuneista kustannuksista on hyvä varautua esittämään kuitteja tai muuta selvitystä. Todistajankorvaus ladataan maksukortille, jonka todistaja saa heti oikeussalista lähtiessään mukaansa.

Mitä jos ei saa töistä vapaata?

Työnantajan velvollisuutena on päästää työntekijä todistamaan myös kesken työpäivän. Työnantajalle on hyvä ilmoittaa ajoissa etukäteen todistamisesta sekä sen ajankohdasta, jotta työnantaja saa tehtyä tarvittavat työjärjestelyt. Työnantaja voi vähentää työntekijän palkasta ajan, joka todistamiseen on käytetty. Tämä aiheutunut menetys kuitenkin korvataan todistajalle taloudellisena menetyksenä. Niin ikään yrittäjä on velvollinen saapumaan oikeuteen todistajaksi kutsuttuna. Tällöin hänelle korvataan mahdollisesta sijaisen järjestämisestä aiheutuneet välttämättömät kulut.

Huoltoriidan sovittelu käräjäoikeudessa - elämä voi muuttua

Asiantuntija-avusteinen sovittelumenettely (ns. Follo-sovittelu) tuli Suomeen vuonna 2011. Tästä lukien se on vakiinnuttanut paikkansa vaihtoehtoisena riidanratkaisumenettelynä käräjäoikeudessa lasten huoltoa, tapaamisoikeutta, asumista ja elatusta koskevissa riita-asioissa.

Sovittelijana oikeudessa toimii aina sovittelukoulutuksen saanut tuomari. Häntä avustaa asiantuntija, jolla on psykologin tai sosiaalityöntekijän koulutus, kokemus ja ammattitaito. Asiantuntijan tehtävä on tuoda esille lapsen edun kannalta keskeisiä näkökulmia - asioita, joita riitelevät vanhemmat eivät välttämättä ole tulleet ajatelleeksi. Sovitteluun osallistuvat aina vanhemmat henkilökohtaisesti. Sovittelussa on suositeltavaa käyttää lakimiestä avustajana ja tukena, varsinkin jos toisellakin osapuolella sellainen on.

Sovittelu on vapaaehtoista. Jos sovitteluun ei suostu, syytä ei tarvitse ilmoittaa eikä sitä, ettei ole suostunut sovitteluun, lueta asianosaisen vahingoksi. Käräjäoikeudessa kyllä ymmärretään, että ihmisten tilanteet ovat erilaisia: sille yleensä on joku syy, miksi sovittelua ei katsota tarkoituksenmukaiseksi. Emme ole vielä tavanneet yhtäkään vanhempaa, joka nauttisi riitelystä entisen puolison kanssa.

Monesti kuulee sanottavan, ettei sovitteluun ole mitään järkeä mennä ”kun ei se kuitenkaan mihinkään suostu”. Yhtä monesti olemme olleet sovittelussa todistamassa todellista ihmettä. Vanhemmilla voi olla täysin erilaiset näkökulmat sovitteluun mentäessä, ja silti asia voidaan saada sovituksi. Monesti sovittelupäivän aikana ilmenee, etteivät vanhemmat ole pystyneet keskenään käsittelemään vaikeita tunteita herättänyttä eroa tai lasten asioita välttämättä ollenkaan. Ero on voinut olla traumaattinen kokemus ja huoli lapsista todellinen. Sovittelupäivä voi olla ensimmäinen kerta, kun asioista oikeasti pääsee ajan kanssa keskustelemaan turvallisessa ja puolueettomassa ympäristössä.

Sovittelun ehdottomia etuja on se, että sovittelussa joku vanhempien välinen konflikti voi oikeasti tulla ratkaistuksi. Tätä ei tapahdu silloin, kun lasten asioista joudutaan ottamaan tuomio. Silloin hyvin tavallista on, että omista vaatimuksista pidetään härkäpäisesti kiinni ja siinä samalla lytätään toisen kyky olla asiallinen vanhempi kaikin mahdollisin tavoin, kun kerran riitelemään on lähdetty. Vaikutukset voivat näkyä koko lasten lapsuuden ajan. Selvää on, ettei tämä ole kenenkään etu. Varsinkaan kun huoltoriidan lopputulos saattaa yllättää. Tämäkin on nähty monta kertaa.

Kaiken yllä todetun lisäksi sovittelu on paljon nopeampaa ja halvempaa kuin täysimittaisen oikeudenkäynnin läpivieminen. Jos sovittelu ei onnistu, ainoa miinuspuoli on rahanmeno. Ottaen huomioon paljonko ajanhukkaa, tuhatlappusten menettämistä ja mielipahaa riitely omista lapsista oikeudessa tarkoittaa, riski kannattaa lähtökohtaisesti ottaa.

Mikäli sovittelua koskevat asiat herättävät kysymyksiä, vastaamme mielellämme puhelimitse tai sähköpostitse. Voit myös varata maksuttoman 30 minuutin konsultaatioajan toimistollemme sähköisestä ajanvarauskalenteristamme. Tervetuloa!

Miksi epäilty saa valehdella, mutta uhrin pitää puhua totta?

Asianomistajan eli rikoksen uhrin tulee asiaa selvitettäessä puhua totta. Rikoksesta epäillyllä sen sijaan ei ole velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen, sillä epäillyllä on niin sanottu itsekriminointisuoja. Epäillyllä tai syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta, ja hänellä on oikeus vaieta sekä olla passiivinen koko rikosprosessin ajan.

Epäillyn korostuneilla oikeuksilla on osin historiallinen syy. Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olevissa maissa toisinajattelijoita vainottiin rikosoikeudellisin keinoin. Erilaisissa näytösoikeudenkäynneissä valtaapitävien vastustajat tuomittiin rikoksista yhteiskuntaa vastaan. Vastareaktiona Länsi-Euroopan maat sopivat vuonna 1950 tehdyssä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa epäillyn korostuneista oikeuksista.

Syytetyn suosi­misella halutaan myös viimeiseen asti estää oikeusmurhat. Oikeusmurhalla tarkoitetaan sitä, että syytön tuomitaan rikoksesta. Mikäli syytön tulee tuomituksi, todellinen rikoksentekijä ei joudu rikosvastuuseen. Oikeusmurha voi siis olla kaksinkertainen vääryys. Julkisuudessa on ollut paljon tapauksia, joissa oikeusmurha on tapahtunut syytetyn väärän tunnustuksen seurauksena. Usein näissä tapauksissa tunnustus on sisältänyt sellaista tietoa, joka on ollut vain rikoksen tehneellä henkilöllä ja poliisilla. Tällöin näyttää käyneen niin, että väärän tunnustuksen tekijä on saanut poliisilta vahingossa jonkin tiedon.

Onkin tärkeää muistaa, että epäiltynä tai vastaajana oleminen ei vielä tarkoita, että henkilö todella olisi syyllinen. Henkilö voi haluta olla selvittämättä asiaa esimerkiksi myös sen vuoksi, että todellinen syyllinen on joku hänen läheisensä tai joku, jota hän pelkää. Jos henkilö puolustautuisi kertomalla totuuden tekemisistään tai tekijästä, hän saattaisi paljastaa myös jotakin sellaista, mitä hän haluaa pitää salassa viranomaisilta tai läheisiltään. Vaikenemisesta ei siis voida päätellä, että epäilty olisi syyllinen.

Rikokseen syyllistynyt voi päättää olla käyttämättä itsekriminointisuojaansa ja oma-aloitteisesti tunnustaa tekemänsä rikoksen. Tämä vaatii puolustajan myötävaikutusta, jotta tunnustus tulisi esitutkinnassa asianmukaisesti dokumentoiduksi ja perustuisi valistuneeseen harkintaan. Puolustaja voi oikeudenkäynnissä vaatia, että rangaistusta mitattaessa otetaan huomioon tunnustus tai tehdä aloitteen syyteneuvottelun käynnistämiseksi.

Jos itsekriminointisuojaa loukataan esimerkiksi painostamalla, pääsääntönä on, ettei näin saatua selvitystä voida hyödyntää. Itsekriminointisuoja ei kuitenkaan ole kaiken kattavaa. Epäiltyä voidaan rangaista, jos hän ei tietyissä tapauksissa ja tilanteissa edesauta asian käsittelyä. Epäillyn tulee kertoa esimerkiksi oikeat henkilötietonsa. Itsekriminointisuoja ei vapauta velvollisuudesta sietää sitä, että viranomaiset hankkivat näyttöä. Epäilty voidaan tuomita rangaistukseen, jos hän vastustaa sormenjälkien ottamista.

Voimme auttaa sinua hankkimaan tarvittavat selvitykset oman kantasi tueksi ja auttaa sinua saamaan asiassa oikeudenmukaisen käsittelyn. Näin ollen, mikäli olet saanut kutsun poliisikuulusteluun, kannatta olla yhteydessä. Yhteystiedot löydät kotisivuiltamme https://vuorioco.fi/.

Mikä on törkeää?

Usein maallikkona (henkilö ilman juridista koulutusta) tulee ajateltua, että esimerkiksi läheiseen kohdistunut pahoinpitely on törkeä. Saatetaan ihmetellä sitä, miksi käräjäoikeudessa käsitellään tapahtunutta pahoinpitelynä eikä törkeänä pahoinpitelynä. Teko voi olla hyvin brutaalikin – uhria on potkittu ja lyöty useita kertoja. Silti syyte pahoinpitelystä eikä törkeästä pahoinpitelystä. Miksi näin?

Se, miten arkikielessä mielletään sanan törkeä merkitys, ei useinkaan kohtaa sanan juridisen merkityksen kanssa. Rikoslaissa on monen rikoksen osalta säännelty kolme tekomuotoa: lievä, ns. perusmuotoinen ja törkeä. Näin on myös esimerkkinä käytetyn pahoinpitelyn osalta. ”Pelkkä” pahoinpitely nimikkeenä on perusmuotoinen. Rikoslaissa on tarkasti säännelty, milloin rikos on törkeä.

Kun rikos ei enää vakavuutensa vuoksi tule arvioitavaksi perusmuotoisena, vaan törkeänä, se täyttää jonkin kvalifiointiperusteen, eli ankaroittamisperusteen. Pahoinpitelyn kvalifiointiperusteita ovat: 1) vaikean ruumiinvamman, vakavan sairauden tai hengen-vaarallisen tilan aiheuttaminen, 2) rikoksen tekeminen erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja 3) ampuma- tai teräaseen taikka muun niihin rinnastettavan hengenvaarallisen välineen käyttö. Vähintään yhden perusteen on täytyttävä, jotta rikos voitaisiin arvioida törkeäksi, ja päästään seuraavaan edellytykseen – kokonaisarvosteluun.

Kvafiointiperusteen täyttyminen yksinään ei siis riitä. Tämän lisäksi teon on oltava kokonaisuutena arvostellen törkeä. Kokonaistörkeyden arviointi on tapauskohtaista ja rikosnimikkeestä riippuvaa. Lähtökohtaisesti teossa on oltava jotakin ”teon ulkopuolista”, rikoksen tunnusmerkistöön kuulumatonta, mikä antaa aiheen arvioida tekoa törkeänä. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa pahoinpitelyrikoksessa uhrin riisuminen alasti pahoinpitelyn kestäessä, minkä voidaan katsoa olevan nöyryyttävää. Kokonaisarvostelussa asetetaan vastakkain törkeyden puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja, ja näiden välillä tehdään punnintaa. Kuitenkin on myös niin, että mitä useampi kvalifiointiperuste täyttyy, sitä helpommin teon katsotaan olevan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tarvitsetko apua rikosasiasi hoitamisessa? Toimistomme juristit auttavat niin rikoksen uhreja kuin vastaajiakin. Yhteystiedot löydät kotisivuiltamme https://vuorioco.fi/.

Rikosprosessi pähkinänkuoressa

RIKOSPROSESSIN KULKU

Rikosprosessi on monivaiheinen oikeudellinen menettely. Alla käydään läpi rikosprosessin kulkua vaihe vaiheelta. Kaikki lakimiehemme avustavat esitutkinnassa ja oikeudenkäyntivaiheessa sekä rikoksen uhreja että rikoksesta epäiltyjä. Mikäli tarvitset apua rikosasiasi hoidossa, autamme mielellämme. Voit varata ajan maksuttomaan konsultointiin puhelimitse tai internetsivujemme ajanvarauskalenterin kautta.

1. Rikosilmoituksen tekeminen

Jos olet joutunut rikoksen uhriksi, ota yhteyttä poliisiin mahdollisimman pian. Mitä nopeammin rikosilmoitus tehdään, sitä helpompaa poliisin on tutkia tapahtunutta. Rikosilmoituksen voi tehdä menemällä paikan päälle mille tahansa poliisiasemalle, sähköisesti internetissä tai puhelimitse. Rikosilmoitukseen poliisi kirjaa asianosaisten ja todistajien henkilötiedot sekä tapahtumien kulun mahdollisimman tarkasti.

2. Esitutkinta

Silloin, kun on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen, poliisi aloittaa esitutkinnan. Esitutkinnan tarkoituksena on selvittää, mitä on tapahtunut, ketkä ovat asiassa osapuolina ja mitä vahinkoa rikoksesta on aiheutunut. Esitutkinnassa kuullaan rikoksen uhria, rikoksesta epäiltyä sekä mahdollisia todistajia. Jos kyse on lievästä rikoksesta, esimerkiksi lievästä pahoinpitelystä, ja uhri suostuu sakkomenettelyyn, poliisi voi antaa rikoksesta epäillylle sakon. Tietyissä tapauksissa esitutkintaa voidaan myös rajoittaa, esimerkiksi silloin jos asia on vähäinen tai kyse ei ole ollenkaan mistään rikoksesta. Tämä tarkoittaa sitä että asia ei etene syyttäjälle eikä asiaa käsitellä oikeudessa. Muissa tapauksissa poliisi lähettää syyttäjälle esitutkintapöytäkirjan sen valmistuttua.

3. Syyteharkinta

Syyttäjän tehtävänä on esitutkinnassa hankitun selvityksen perusteella harkita, nostaako hän syytteen epäiltyä vastaan eli viedäänkö rikosasia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Syytekynnys ylittyy, jos on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Tällöin syyttäjä laatii asiassa haastehakemuksen, jossa kuvataan, mitä rikosta syyte koskee, ja toimittaa asiakirjat eteenpäin tuomioistuimelle.

Mikäli rikoksesta ei esimerkiksi ole riittävästi näyttöä, asiassa on tehty sovinto osapuolten välillä tai rikos on vähäinen, syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta. Tällaisissa tilanteissa asianomistaja voi nostaa itse syytteen rikoksesta ja saada asian siten tuomioistuimen käsiteltäväksi.

4. Oikeudenkäynti

Rikosasia käsitellään käräjäoikeudessa joko suullisessa oikeudenkäynnissä tai kirjallisessa menettelyssä. Suulliseen oikeudenkäyntiin kutsutaan yleensä kaikki asianosaiset, joita ovat asianomistajana oleva uhri, syyttäjä virkansa puolesta ja syytetty. Lisäksi oikeudenkäyntiin kutsutaan mahdolliset todistajat. Aina asianosaisten ei ole välttämätöntä saapua paikan päälle. Käräjäoikeuden lähettämästä kutsusta ilmenee, edellytetäänkö uhrilta tai syytetyltä henkilökohtaista läsnäoloa istunnossa. Suullisessa oikeudenkäynnissä luetaan syyte, johon vastaajalla on mahdollisuus vastata. Niin ikään istunnon aikana kuullaan asianomistaja ja tämän vaatimukset sekä mahdollisten todistajien kertomukset.

Jos kyseessä on lievä tai tavallinen rikos, se voidaan käsitellä käräjäoikeudessa kirjallisesti. Kirjallisessa menettelyssä, kirjallisen aineiston perusteella, voidaan käsitellä esimerkiksi liikennerikoksia, varkauksia ja pahoinpitelyjä. Jotta rikosasia voidaan käsitellä kirjallisessa menettelyssä ilman suullista oikeudenkäyntiä, edellytetään, että syytetty on tunnustanut teon ja antanut suostumuksensa kirjalliseen menettelyyn. Niin ikään rikoksen uhrilta edellytetään joko suostumusta asian käsittelyyn kirjallisessa menettelyssä tai uhrin esitutkinnassa antamaa ilmoitusta siitä, ettei hänellä ole asiassa vaatimuksia.

5. Tuomio

Suullisessa oikeudenkäynnissä käräjäoikeus joko julistaa tuomion heti istunnon jälkeen tai vaihtoehtoisesti ilmoittaa, milloin tuomio asiassa annetaan. Mikäli asia ratkaistaan kirjallisessa menettelyssä, käräjäoikeus lähettää tuomion jutun asianosaisille.

Käräjäoikeuden tuomiosta on mahdollista valittaa hovioikeuteen. Jotta valitusasia otetaan hovioikeuden käsittelyyn, edellytetään kuitenkin pääsääntöisesti hovioikeuden myöntämää jatkokäsittelylupaa.

Tuomioon tyytymättömän on ilmoitettava tyytymättömyytensä käräjäoikeuteen viikon kuluessa tuomion antamisesta. Varsinainen valituskirjelmä on toimitettava käräjäoikeudelle 30 päivän kuluessa tuomion antamisesta.

ELATUSAPU VUOROASUMISTILANTEESSA - MIKÄ MUUTTUU?

Elatusavun oikea määrä on tavanomainen riitakysymys eroperheissä. Tuskin on olemassa sellaista vanhempaa, jonka mielestä hänelle maksettava elatusapu lapsesta on aivan liian paljon - tai sellaista vanhempaa, jonka maksama elatusapu on hänen mielestään todella alimitoitettu hänen elatuskykynsä huomioiden. Eniten hampaidenkiristystä on ymmärrettävästi aiheutunut jo vuosikausia niissä tilanteissa, joissa kysymys on vuoroasumisesta, mutta lapselle maksettava elatusapu lasketaan ikäänkuin kyse ei olisi vuoroasumisesta. Lisäksi yleinen harhaluulo edelleen on se, että vuoroasumistilanteessa elatusapua tarvitsisi maksaa ollenkaan.

Olipa kysymys sitten ns. viikonloppuvanhemmasta tai vuoroasuvan lapsen vanhemmasta, vaikuttaa lapselle laskettavan elatusavun suuruuteen kolme asiaa: lapsen yksilöllinen elatuksen tarve, vanhempien välinen suhteellinen elatuskyky ja viimesijainen kohtuusharkinta. Nämä edellytykset tulevat suoraan elatuslaista.

Lapsen elatusavun suuruus tulee viime kädessä arvioida näiden lainsäädännön asettamien lähtökohtien pohjalta. Kun elatusavun suuruutta kulloinkin lasketaan, on käytännön ohjeena asianajotoimistoissa ja tuomioistuimissa käytetty oikeusministeriön ohjetta 2007:2 elatusavun suuruuden laskemiseksi. Ohjetta on tarkoitettu noudatettavaksi mahdollisimman pitkälle ja ohjeesta poikkeamisen on katsottu edellyttävän painavia syitä.

Oikeusministeriön yllä mainittu ohje elatusavun suuruuden arvioimiseksi on ollut kuitenkin siltä osin puutteellinen, ettei siinä ole huomioitu vuoroasuvien lasten elatuksen tarpeen erilaista laskemista verrattuna siihen tilanteeseen, että lapsi asuu pääasiassa vain toisen vanhempansa luona.

Tähän ongelmaan saatiin hiljattain odotettu muutos, kun oikeusministeriö julkaisi ”Elatusapu vuoroasumistilanteissa” -nimisen ohjeen tai oikeammin päivityksen niihin tilanteisiin, joissa lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Oikeusministeriön uusi ohje vastaa ennen muuta käytännön tarpeisiin, sillä vuoroasuminen on yleistynyt merkittävästi. Vanha, vuonna 2007 laadittu oikeusministeriön ohje antoi suoria vastauksia käytännössä vain sellaisiin tilanteisiin, joissa lapsella on selvästi vain yksi varsinainen koti ja lapsen elatuksesta vastaa vain toinen vanhempi.

Miten vuoroasuvan lapsen elatus lasketaan?

Vuoroasuminen, josta usein puhutaan myös viikko-viikko -asumisena, tarkoittaa käytännössä sitä, että lapsi asuu kahdessa kodissa lähes yhtä paljon. Tilannetta, jossa lapsi viettää vähemmän kuin 40 prosenttia ajasta toisen vanhemman luona, ei kutsuta enää vuoroasumiseksi.

Lähtökohtana on, että lapsen elatuksen tarvetta määritettäessä lapsen yleiset kustannukset (eli jokapäiväinen elatus ja ylläpito, ja jonka euromäärä tulee suoraan elinkustannusindeksistä) jaetaan vuoroasumistilanteessa puoliksi molemmille vanhemmille. Mikäli toinen vanhemmista tosiasiallisesti vastaa suuremmasta osasta edellä mainituista kuluista, nämä kustannukset voidaan jakaa puolittamisperiaatteen sijasta laskelmassa siten, kuin ne tosiasiassa vanhempien kesken jakautuvat.

Lapsen erityiset kustannukset luetaan laskelmassa pääsääntöisesti sen vanhemman kuluiksi, joka kulut maksaa. Lapsen erityisiä kustannuksia ovat esimerkiksi varhaiskasvatuskulut, aamu- ja iltapäivätoiminnasta aiheutuvat kulut, koulutuskustannukset, kustannukset erityisestä harrastuksesta, vakuutusmaksut sekä erityiset terveydenhoitokustannukset. Eli, jos vaikkapa isälle menee lapsen vakuutusmaksut ja äidille erityiset harrastusmaksut ja terveydenhoitokustannukset, tulevat ne laskelmissa vastaavasti näin jyvitettäviksi vanhemmille.

Isoin, usein sadoissa euroissa laskettava muutos aikaisempaan asiantilaan verrattuna on lapsen asumisen aiheuttaman (tilantarpeeseen perustuvan) prosenttiosuuden huomioiminen molempien vanhempien asumiskustannuksissa: ei-vuoroasumistilanteessa lapsen elatuksen tarpeeseen luetaan vain hänen kanssaan pääasiallisesti asuvan vanhemman euromääräisistä asumiskustannuksista tietty prosenttiosuus oikeusministeriön ohjeen 2007:2 mukaisesti. Tähän periaatteeseen on siis tullut merkittävä muutos, sillä vuoroasumistilanteessa kumpikin vanhempi voi vähentää lapsen prosenttiosuuden omista asumiskustannuksistaan, ei vain toinen vanhempi.

Vanhempien välisen suhteellisen elatuskyvyn arvioimisen osalta uusi ohje ei perusperiaatteeltaan poikkea vanhasta: kummankin vanhemman elatuskykyyn vaikuttavat muun muassa hänen ikänsä, työkykynsä, mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä elatusvastuu muista lapsista. Vuoroasumistilanteessa vanhemman elatuskyvyn vähennyksenä voidaan kuitenkin ottaa lisäksi huomioon esimerkiksi sellaiset vähäistä suuremmat lapsen kuljetus- ja matkakustannukset, joita aiheutuu vuoroasumisen toteuttamisesta lapsen matkatessa vanhemman luota toiselle.

Mikä muuttuu käytännössä?

Olennainen muutos on se, että enää kenenkään ei toivottavasti tarvitse arvailla miten elatusavun suuruutta määrittelevä käräjätuomari soveltaa aikaisempaa ohjetta tilanteessa, johon se ei ole tarkoitettu. Viimesijainen kohtuusharkinta (eli esimerkiksi sen huomioiminen, millä tavalla laaja luonapito tulisi laskelmassa euromääräisesti huomioida) on ollut lainkäyttöhenkilökunnan omassa harkinnassa - ja niin on kuulunutkin olla. Elatusvelvollisten ja elatusapua vastaanottavien vanhempien yhdenvertaista kohtelua se ei ole lisännyt, päinvastoin. Tähän on saatu nyt muutos, kun on olemassa selkeä laskukaava sellaisten lasten elatuksen suuruuden arvioimiseksi, jotka asuvat vuorotellen molempien vanhempiensa luona. Uudistus on erittäin tervetullut.

Mikäli sinua askarruttaa lapsen elatukseen liittyvät kysymykset, autamme mielellämme. Voit varata ajan maksuttomaan 30 min alkukonsultointiin toimistollamme joko puhelimitse tai internetsivujemme kautta.

Oikeudenhoidon kuka on kuka – ymmärrätkö, mitä eroa meissä on?

Oikeudenhoidon ammattilaisten nimikeviidakko on moninainen ja sekava. Termit eivät ole pelkkää sanahelinää ja niistä kannattaa oman oikeusturvan vuoksi ottaa selvää. Esimerkiksi nimikkeet lakimies ja juristi eivät tarkoita samaa asiaa kuin asianajaja, eivätkä tuo maksavalle asiakkaalle samoja etuja ja samanlaista turvaa. Tässä blogitekstissä yritämme selventää, mitä eri nimikkeet tarkoittavat.

Juristi on mikä tahansa lakimies

Juristi tai lakimies ovat yleisnimityksiä kenestä tahansa oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaneista henkilöistä. Lakimies ja juristi ovat synonyymejä. Lakimies-nimike on saanut kritiikkiä sen sukupuolittuneisuudesta, mistä johtuen osa käyttää mielummin juristi-nimikettä puhekielessä.

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja eli lupalakimies

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja eli tuttavallisemmin lupalakimies on lakimies, joka on virallisesti hyväksytty luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien luetteloon. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja on kelpoinen edustamaan asiakkaitaan oikeudessa (pelkästään oikeustieteellinen korkeakoulututkinto ei tähän riitä).

Luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien toiminnasta ja luvan edellytyksistä säädetään laissa. Luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien toiminta kuuluu Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimivan puolueettoman valvontalautakunnan piiriin, eli Suomen Asianajajaliitto valvoo myös lupalakimiesten toimintaa.

Asianajaja

Asianajaja on kokenut, asiakkaansa oikeuksien ajamiseen erikoistunut lakimies. Siten asianajajilta vaaditaan enemmän ja heitä valvotaan tarkemmin kuin lakimiehiä, juristeja ja luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia. Erona on vielä se, että asianajaja on velvollinen noudattamaan Suomen Asianajajaliiton palkkio-ohjetta. Tämä tarkoittaa sitä, että asianajajan laskutuksesta voi kannella Asianajajaliiton alaisuudessa toimivaan erilliseen palkkioriitalautakuntaan, toisin kuin on lupalakimiesten tai muiden juristien kohdalla asia, mikäli laskusta tulee erimielisyyttä. Asianajajan yhtenä velvollisuutena on lisäksi ottaa erillinen vastuuvakuutus, mikä tarkoittaa sitä, että jos asianajajan työssä tapahtuu sellainen virhe joka aiheuttaa taloudellista vahinkoa päämiehelle, korvausta on mahdollista hakea vastuuvakuutuksesta. Edellä mainittua velvollisuutta ei ole säädetty pakolliseksi lakitoimistoille tai lakiasiaintoimistoille.

Asianajajan ammattinimike on lailla suojattu ja asianajajista on oma lakinsa (laki asianajajista). Nimikettä asianajaja saa käyttää ainoastaan Suomen Asianajajaliiton jäseneksi hyväksytty lakimies, joka on suorittanut hyväksytysti vaativan asianajajatutkinnon. Päästäkseen asianajajaksi lakimiehellä tulee olla useampi vuosi alaan liittyvää työkokemusta joko toimistossa työskentelystä tai esimerkiksi tuomioistuimesta.

Asianajajien perusarvoina ovat lojaalisuus, riippumattomuus, esteettömyys, luottamuksellisuus ja kunniallisuus. Nämä ovat jokaisen asianajajan kaiken toiminnan perusta. Suomen Asianajajaliitto valvoo kaikkia asianajajia niin työssä kuin vapaa-aikana, ja siten arvot todellakin näkyvät.

Asianajajia on Suomessa hieman yli 2000. Vertailun vuoksi muita lakimiehiä ja erilaisissa valtion viroissa työskenteleviä on noin 20.000, eli asianajajia on vain 10% lakimieskunnasta.

Mikä ihmeen varatuomari?

Varatuomarin arvonimi voidaan myöntää lakimiehelle, joka on suorittanut vuoden mittaisen auskultoinnin eli tuomioistuinharjoittelun hyväksytysti. Tuomioistuinharjoittelu suoritetaan toimimalla käräjänotaarina käräjäoikeudessa tai hallinto-oikeudessa. Käräjänotaari ratkoo itsenäisesti riita-asioita, yksinkertaisia rikosasioita ja hakemusasioita toimimalla oikeuden puheenjohtajana. Lisäksi lainkäyttöratkaisuja tehdään kirjallisessa menettelyssä sellaisissa asioissa, joissa ei tarvita istuntokäsittelyä.

Varatuomari tietää miten oikeudenkäyntejä hoidetaan, sillä häntä on koulutettu käräjäoikeudessa tehokkaaseen prosessinjohtoon. Varatuomarin titteli ei tuo minkäänlaisia lisävaltuuksia, mutta erityisesti nuoren juristin kohdalla se voi kertoa, että juristilla on oikeudenkäynteihin liittyvää lisäosaamista.

Kuka se julkinen oikeusavustaja sitten on?

Julkinen oikeusavustaja on julkisilla varoilla rahoitetun oikeusaputoimistoverkoston lakimies, joka voi olla myös asianajaja. Julkiset oikeusavustajat ovat kaikki vähintään luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia. Julkiseen oikeusapuun eivät kuitenkaan ole kaikki veronmaksajat oikeutettuja, sillä saadakseen valtion varoista kustannettua oikeusapua, tulee taloudellisen tilanteen olla sen kaltainen, että oikeusavun myöntämisen edellytykset täyttyvät. Toisaalta, myös yksityisen puolen asianajaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja voi tehdä oikeusaputaksalla toimeksiantoja, jolloin palkkio maksetaan valtion varoista.

Kuka valvoo ketäkin?

Suomen Asianajajaliitto ei valvo lakiasiaintoimistoja eikä lakitoimistoja, joissa työskentelevät eivät ole lupalakimiehiä.

Asianajaja ja asianajotoimisto ovat lailla suojattuja nimikkeitä ja niitä voivat käyttää ainoastaan Suomen Asianajajaliittoon hyväksytyt lakimiehet ja toimistot. Sen sijaan lakimiesten ja lakitoimistojen toimintaa Suomen Asianajajaliitto ei valvo, ellei niissä työskentele nimenomaan ns. luvan saaneita lakimiehiä.

Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunta voi määrätä asianajajalle mahdollisesta rikkeestä kurinpidollisen seuraamuksen. Lisäksi liitto valvoo asianajajia tekemällä vuosittain toimistotarkastuksia, rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskevassa laissa tarkoitettuja tarkastuksia sekä velkaantumisselvityksiä. Voit ottaa Suomen Asianajajaliiton valvontalautakuntaan maksutta yhteyttä myös siinä tapauksessa, että olet tyytymätön asianajajasi laskutukseen.

Kantelu sekä palkkioriita-asiassa että valvonta-asiassa on asiakkaalle maksutonta.

Kuka on sopivin henkilö hoitamaan asiani?

Lakimiehet ja asianajajat erikoistuvat eri asioihin ja oikeudenaloihin, joten parhaan lopputuloksen saamiseksi sinun kannattaa etsiä käsiisi asianajaja tai lakimies, joka on erikoistunut juuri sinun tarvitsemaasi oikeudenalaan. Jos tarvitset apua lapsen huoltoriidassa, ei ehkä kannata ottaa juristia, joka on erikoistunut verotukseen tai insolvenssioikeuteen.

Muista myös se, että ainoastaan lupalakimiehet, asianajajat ja julkiset oikeusavustajat saavat edustaa asiakastaan oikeudessa. Jos siis tarvitset apua oikeudenkäyntiin – oli sitten kyseessä siviili- tai rikosasia – tarvitset avuksesi jonkun yllä mainituista.

Lisätietoa asianajajista, Suomen Asianajajaliitosta ja asianajotoimistoista löydät osoitteesta https://asianajajaliitto.fi