Lainsäädännössä on pidetty tärkeänä säännellä toimintaa, joka on omiaan aiheuttamaan ympäristölle haitallisia seuraamuksia. Tällainen ympäristölle haitallinen toiminta itsessään voi olla hyvin monipuolista ja kyse saattaakin olla esimerkiksi jätteiden virheellisestä käsittelystä tai luonnonvarojen pilaantumisesta toiminnan seurauksena. Kaikkiaan ympäristölle haitallinen toiminta voi johtaa myös rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tällöin tarkastelussa ovat ympäristörikokset.
Rikosoikeudellisella vastuulla tarkoitetaan sitä, että rikolliseen toimintaan syyllistynyt henkilö joutuu vastaamaan teostaan tuomitun rangaistuksen mukaisesti. Kyseessä voi olla esimerkiksi sakko- tai vankeusrangaistus. Ympäristörikoksessa tyypillistä on se, että uhrin asemassa ei ole suoranaisesti toinen ihminen. Sen sijaan ympäristölle aiheutettu haitta vaikuttaa yksilön sijasta laaja-alaisesti eliöiden elinympäristöön ja ympäristön hyödyntämismahdollisuuksiin. Tämä luo perusteen teon rangaistavuudelle.
Pääsääntöisesti rikosoikeudessa rangaistus voi tulla kyseeseen, jos teko on tehty tahallaan tai tuottamuksellisesti. Ympäristörikosten osalta asia on kuitenkin hieman monimutkaisempi ja kyseeseen voi tulla myös rikosoikeudessa poikkeuksellinen ankara vastuu. Ankara vastuu on juridinen termi, jolla tarkoitetaan sitä, että vastuu seuraamuksista tulee kyseeseen, vaikka henkilö ei itse aktiivisesti ole vaikuttanut ympäristölle haitallisen seuraamuksen syntymiseen. Käytännössä kyse on siis siitä, että rangaistusseuraamus voi aiheutua esimerkiksi vastuuaseman mukaisen valvontavastuun laiminlyönnistä, joka on johtanut ympäristövahingon tai sen vaaran syntymiseen. Esimerkki tällaisesta voisi olla vaikkapa se, että yllättävän laiterikon seurauksena ympäristöön pääsee haitallista kemikaalia. Kukaan ei aiheuttanut vuotoa tahallaan, mutta rikosoikeudellinen vastuu voi silti kohdistua toiminnasta vastaavaan tahoon, esimerkiksi laitteen omistajaan.
Ympäristörikosten osalta vastuuasema vaikuttaa tapauskohtaisesti rikosoikeudellisen vastuun määräytymiseen. Taustalla on yhteiskunnallinen ja ympäristön hoitoon liittyvä intressi, joka saa aikaan tarpeen puuttua ympäristölle haitalliseen toimintaan. Tässä tarkoituksessa on perusteltua kohdistaa vastuu sille taholle, joka toiminnasta on vastannut. Muussa tapauksessa ympäristön kannalta haitallisen toiminnan sääntelyyn voisi jäädä huomattava aukko, josta voisi aiheutua merkittävää haittaa.
Ympäristörikokset muodostavat poikkeuksen rikosoikeudelliseen sääntelyyn erityisesti ankaran vastuun soveltumisen osalta. Ympäristörikosten suhteen kyse on hyvin monialaisesta toiminnasta, joka osaltaan luo omat haasteensa oikeudelliseen arviointiin. Suosittelemme kääntymään kaikissa rikosasioissa toimistomme asiantuntijoiden puoleen. Autamme mielellämme myös ympäristörikoksiin liittyvissä oikeudellisissa asioissa.