Vankeusrangaistus päivästä päivään – milloin vanki on erittäin vaarallinen?

Ehdoton vankeusrangaistus tulee kyseeseen silloin kun henkilö syyllistyy vakavaan rikokseen. Tällainen rangaistus voidaan tuomita määräaikaisena tai elinkautisena, riippuen rikoksen tyypistä ja vakavuudesta. Elinkautinen vankeusrangaistus tulee tuomiona kyseeseen kaikkein vakavimmissa rikoksissa. Rikosnimikkeistä esimerkiksi murha on sellainen, josta tuomiona on elinkautinen vankeus.

On kuitenkin huomattava, että Suomessa vankeusrangaistuksesta suoritetaan useimmiten vain osa vankilassa. Tavallista on, että vanki suorittaa loppuosan tuomitusta ajasta esimerkiksi valvotussa koevapaudessa tai ehdonalaisessa vapaudessa. Käytännössä vankilassa vietetty eli niin sanottu ”istuttu aika” vaihtelee, ja siihen vaikuttavat muun muassa rikostausta sekä käyttäytyminen rangaistuksen aikana. Tähän pääsääntöön on kuitenkin olemassa poikkeuksia ja joskus vanki suorittaa koko tuomitun ajan vankilassa. Tällöin vanki niin sanotusti istuu tuomionsa päivästä päivään.

Päivästä päivään istuminen tulee todennäköisimmin kyseeseen tilanteessa, joissa vanki luokitellaan erittäin vaaralliseksi. Tämä luokitus perustuu asiantuntijoiden kokonaisvaltaiseen arvioon, jossa huomioidaan muun muassa vangin rikosten vakavuus, mielenterveys sekä käyttäytyminen vankilassa. Erittäin vaaralliseksi luokittelu edellyttää arviota siitä, että vanki saattaa aiheuttaa vakavaa vaaraa toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. 

Ankaran rangaistuskäytännön soveltaminen herättää paljon mielipiteitä. Toisaalta sen voidaan katsoa ehkäisevän rikollisuutta ja ylläpitävän yhteiskunnan järjestystä. Tästä näkökulmasta  ajateltuna vankeuden täysimääräinen suorittaminen on perusteltua, ja sen kautta voidaan suoraan varmistua siitä että vanki ei syyllisty uusiin rikoksiin eikä aiheuta vaaraa muille ihmisille. Toisaalta henkilökohtaisen vapauden rajoittamisen on aina perustuttava oikeudenmukaisuuteen. Näin ollen  rangaistus ei saa perustua mielivaltaisuuteen, vaikka rangaistus itsessään olisikin seuraus vakavista rikoksista.

Autamme mielellämme kaikissa rikosoikeudellisissa asioissa ja kehotamme niiden suhteen oleman yhteydessä toimistomme asiantuntijoihin. Voit myös halutessasi lukea lisää esimerkiksi elinkautisen vankeuden toteutuksesta Suomessa aiemmin julkaisemastamme blogikirjoituksesta.

Blogi

Rapsu on coton de tuléar-rotuinen herrasmies. Rapsu nimensä mukaisesti pitää tietysti rapsutuksista ja ihmisten läsnäolosta, minkä lisäksi hänen sydäntään lähellä ovat hitaat aamut, herkut, lahjapakettien avaaminen sekä lenkkeily hartaasti haistellen. Rapsu on varsin hurmaava ja kiltti karvakuono, jonka ainoana paheena toimivat toisinaan toistuvat sukkavarkaudet. Herkkua vastaan sukat on kuitenkin lähes poikkeuksetta mahdollista saada palautetuiksi.

Rapsu on joskus toimistolla. 

Kääpiöpinsereille ominaiseen tapaan Metku on vilkas ja touhukas kooho, jonka menossa ei juurikaan ole havaittavissa rauhoittumisen merkkejä siitä huolimatta, että Metku on jo 8-vuotias isäntä. Eli vähintään koirien keski-iässä. Metkulle tärkeintä elämässä on kaiken vartiointi: kotiväen lisäksi jakamatonta huomiota saavat muut koirat, naapurit, oravat, autot ja ohikulkijat. Erityisen mustasukkainen Metku on omistajastaan Meristä, jonka lähelle hän ei juuri muita päästä tai alkaa kovaääninen ulina. Toiseksi tärkein asia Metkulle on herkkuluut ja muut makupalat, joiden saamisen toivossa Metku on valmis tekemään kaikkensa. 

Metku esiintyy säännöllisesti ristikkolehtien kuvituksissa ja hän on veikeän luonteensa vuoksi suosittu hoitokoira. Metku ei vietä aikaansa toimistolla vilkkautensa vuoksi.

Olen toiminut toimistossamme lakimiesharjoittelijana vuoden 2023 alusta lähtien. Opiskelen Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, jossa suoritan tällä hetkellä viimeisen vuoden maisteriopintojani. Toimistossamme tehtävänäni on avustaa juristejamme toimeksiantojen hoitamisessa ja kaikenlaisessa juridisessa selvitystyössä. Oikeudenaloista suosikkini on rikosoikeus, vaikkakin kiinnostusta riittää yli oikeudenalojen rajojen. 

(tuomioistuinharjoittelussa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 1.5.2025 – 30.4.2026)

Koulutus

Valmistun oikeustieteen maisteriksi Turun yliopistosta toukokuussa 2022. Suomen Asianajajaliiton järjestämän asianajajatutkinnon suoritin hyväksytysti kesäkuussa 2022. Sain luvan toimia oikeudenkäyntiavustajana elokuussa 2022. 

Osaaminen

Olen toiminut toimistomme lakimiesharjoittelijana vuoden 2021 alusta lähtien ja toukokuusta 2022 lähtien lakimiehenä. Opintojen ohella olen tehnyt harjoittelun Syyttäjälaitoksessa, toiminut tutkimusavustajana ja projektitutkijana Turun yliopistossa, työskennellyt Kelan muutoksenhakuturvalautakunnassa sekä tehnyt harjoittelun keskisuuressa asianajotoimistossa. Opiskelijavaihdossa olin Lundin yliopistossa Ruotsissa vuoden 2021 syyslukukauden.

Avustan päämiehiä niin rikos- kuin riita-asioiden oikeudenkäynneissä, kuulusteluissa sekä toimeksiannoissa oikeudenkäyntien ulkopuolella. Avustan myös toimistomme juristeja toimeksiantojen hoitamisessa ja juridisessa selvitystyössä. Vahvuuteni ovat hyvät kuuntelemistaitoni sekä sovitteleva, mutkaton ja työtä pelkäämätön asenteeni.

Työtehtävien lisäksi olen toiminut useissa eri luottamustehtävissä. Tällä hetkellä toimin Juristiliiton oikeuspoliittisen valiokunnan jäsenenä sekä Lakiladies ry:n puheenjohtajana.

Koulutus

Valmistuin Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta vuonna 2008. Suomen Asianajajaliiton jäseneksi minut on hyväksytty vuonna 2011. Tuomioistuinharjoitteluni suoritin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vuonna 2015, jolloin minulle myönnettiin varatuomarin arvo.

Osaaminen

Olen hoitanut tuomioistuinasioita avustajana vuodesta 2008 eli noin 17 vuoden ajan. Näihin vuosiin on mahtunut monipuolisesti erilaisia toimeksiantoja niiden kaikissa vaiheissaan – sekä tuomioistuimissa että niiden ulkopuolella. Asianajotyöni lisäksi olen tuomioistuinharjoittelussani toiminut käräjäoikeuden puheenjohtajana ja saanut näin arvokasta kokemusta siitä, miten asiat tuomioistuimessa ratkaistaan.

Eniten asianajokokemusta minulla on avioeroriitojen sekä lasten huoltoon, asumiseen, elatusapuun, tapaamisoikeuteen ja tapaamisoikeuden täytäntöönpanoon liittyvien riita-asioiden hoitamisesta. Vuosien kokemus perheoikeudesta on kehittänyt hyödyllistä tietotaitoa ja näkemystä niistä erityisistä kysymyksistä, joita lapsiasioissa on otettava huomioon. Olen hoitanut satoja yhteiselämän päättämiseen sekä perintöoikeuteen liittyviä toimeksiantoja eli avustanut päämiehiäni erilaisissa avioeroja, avoeroja, osituksia, perinnönjakoja ja perunkirjoituksia koskevissa asioissa. Toimin myös käräjäoikeuden määräämänä pesänjakajana ja pesänselvittäjänä. Tämän lisäksi minulla on merkittävä asianajokokemus erilaisten riita-asioiden sovittelumenettelyistä.

Toimeksiannot esimerkiksi työoikeuden, sopimusoikeuden ja vahingonkorvausoikeuden alalta ovat niin ikään olleet asianajotyössäni keskeisessä osassa. Perintälakimiehenä toimiessani hoidin paljon maksukyvyttömyysmenettelyjä ja velkomusasioita ja olen myös toiminut käräjäoikeuden määräämänä selvittäjänä yksityishenkilöiden velkajärjestelyissä. Rikosasiat kuuluvat lähes jokaisen asianajanan toimenkuvaan, myös minun ja avustan sekä vastaajia että asianomistajia oikeudenkäynneissä.

Sovintoratkaisuun pyrin aina, jos se suinkin on mahdollista ja asiakkaani edun mukaista. 

Vahvuuteni on kattava ja monipuolinen kokemus erilaisista asianajotehtävistä. Pidän yhteistyötä alalla toimivien asianajajien kanssa tärkeänä. Ratkaisukeskeisyys ja halu auttaa tavallisia ihmisiä heidän oikeudellisissa ongelmissaan on minulle työssäni tärkeintä.

Luottamustoiminani hoidan Suomen Asianajajaliiton valtuuskunnan jäsenen tehtäviä sekä Turun Asianajajayhdistyksen hallituksen jäsenen tehtäviä. Lisäksi toimin Suomen Pesäpalloliiton kurinpitopäällikkönä.

Asianajotoimisto Vuorio & Co Oy
asianajaja, varatuomari
10/2016 –

Asianajotoimisto Pontus Lindberg & Co Oy
asianajaja, varatuomari
03/2016 – 09/2016

Varsinais-Suomen käräjäoikeus
käräjänotaari
11/2014 – 10/2015

Asianajotoimisto Salo & Kivikoski Oy
asianajaja
11/2011 – 10/2014

Asianajotoimisto Hilkka Huiskala Oy
lakimies
04/2010 – 03/2011

Resolvium Group Oy
perintälakimies
09/2008 – 03/2010

Lakitoimisto PPG Oy
perintälakimies
04/2008 – 03/2010

Koulutus ja osaaminen

Olen oikeustieteen maisteriksi valmistunut lakimies. Minulla on oikeudenkäyntiavustajan kelpoisuus eli hoidan asiakkaidemme asioita tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa. Olen innoissani päästessäni syventymään päämiestemme juridisiin haasteisiin. Oikeudellisen avun tarjoaminen elämän eri vaiheissa on mielestäni merkityksellistä ja tärkeää.

Erityisesti minua kiinnostavat perhe- ja jäämistöoikeudelliset asiat. Tavoitteeni on kuitenkin kehittyä laaja-alaisesti ja minulta löytyykin osaamista myös riita-asioihin sekä kauppa- ja kilpailuoikeudellisiin teemoihin.

Vapaa-aikani kulutan urheillen ja erityisesti viihdyn lenkkipoluilla avopuolisoni kanssa

CV

Asianajotoimisto Vuorio & Co Oy
asianajaja, varatuomari
10/2016 –

Asianajotoimisto Pontus Lindberg & Co Oy
asianajaja, varatuomari
03/2016 – 09/2016

Varsinais-Suomen käräjäoikeus
käräjänotaari
11/2014 – 10/2015

Asianajotoimisto Salo & Kivikoski Oy
asianajaja
11/2011 – 10/2014

Asianajotoimisto Hilkka Huiskala Oy
lakimies
04/2010 – 03/2011

Resolvium Group Oy
perintälakimies
09/2008 – 03/2010

Lakitoimisto PPG Oy
perintälakimies
04/2008 – 03/2010