Kyllä. Sitä isompi riita yhteiselämän päättyessä saadaan aikaiseksi, mitä enemmän tunnearvoa jollakin asialla on. On monia asioita, joita ei ehkä tule ajatelleeksi silloin, kun kaikki sujuu hyvin eikä erosta ole tietoakaan. Siksi olisikin ensiarvoisen tärkeää, että suurimmista ja tärkeimmistä asioista sovittaisiin kirjallisesti. Esimerkiksi lemmikkejä (erityisesti rekisteröitäviä sellaisia) hankittaessa kannattaisi sopia, kenelle nämä tulevat mahdollisen eron koittaessa eli toisin sanoen, kenen nimiin ne hankitaan, tai kumman rahoista maksu suoritetaan.
Nimiperiaatteella tarkoitetaan sitä, että molemmat omistavat ja saavat erossa oman omaisuutensa eli sen, mikä on omissa nimissä. Realisti pitää eroa mahdollisena, joskaan ei toivottuna asiana, ja näin ollen varautuu siihen tavalla tai toisella. Tässä kirjoituksessa käydään läpi joitakin perusasioita, jotka ajankohtaistuvat eron hetkellä sekä sitä, miten niiden kanssa olisi yleensä syytä toimia.
Menettelytavat omaisuuden jakamisessa eroavat sen perusteella, onko yhteiselämän päättämisessä kysymys avo- vai avioerosta. Yhä useammin parit elävät ja asuvat pitkiäkin aikoja yhdessä avioliiton omaisisssa olosuhteissa kuitenkaan avioliittoa solmimatta. Aikaisemmin laki suhtautui tällaisiin pariskuntiin kuin kämppäkavereihin. Se mikä oli omissa nimissä, oli omaa ja se mikä toisen, oli toisen riippumatta siitä, kumpi mitäkin on tosiasiassa maksanut. Tämän johdosta ajauduttiin tietysti mitä mielenkiintoisempiin hallinnanloukkausta, perusteettoman edun palauttamista ynnä muita vastaavia riitoja koskeviin oikeusprosesseihin, kun omista rahoista oli maksettu toisen nimissä olevaa omaisuutta.
Muuttuneen yhteiskuntatodellisuuden tarpeisiin vastattiin vuonna 2011 saattamalla voimaan laki yhteistalouden purkamisesta (tuttavallisemmin avoliittolaki), joka tarjoaa tietynlaista vähimmäissuojaa avoliiton osapuolille omaisuuden jakamista koskevissa tilanteissa. On silti huomioitava, että avoliittolakikaan ei automaattisesti sovellu kaikkiin avopareihin. Ennen kaikkea on huomioitava se, että laki asettaa lopulta melko tiukat edellytykset taloudellisen hyvityksen saamiselle toiselta avopuolisolta tilanteessa, jossa toinen puoliso on kartuttanut toisen puolison nimissä olevaa omaisuutta omilla rahoillaan. Avopuolisolla on näet oikeus hyvitykseen vain, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella. Vielä edellytetään, että yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta koitunut perusteeton etu ei ole olosuhteet huomioon ottaen vähäinen. Korkein oikeus (KKO) ja hovioikeudet ovat jo linjanneet osin melko mielenkiintoisellakin tavalla sitä, mitä tällä käytännössä tarkoitetaan.
Mitä yllä olevasta seuraa? Ainakin se, että ei kannata luottaa pelkästään siihen että avoliittolaki ratkoo jollakin kansan oikeustajuun verrattavissa olevalla ”maalaisjärjellä” ongelmat eron koittaessa. Ei. Paljon, paljon yksinkertaisempaa on sopia asioista avopuolison kanssa kirjallisesti hyvän sään aikana ja ennen kaikkea olla maksamatta ilman velkakirjaa sellaisia hankintoja, jotka tulevat toisen nimiin. Kuten yllä jo todettu, realisti pitää eroa mahdollisena, joskaan ei toivottuna asiana, ja näin ollen varautuu siihen.
Jos avoeron koittaessa peruslähtökohtana on omaisuuden jakaminen erottelemalla (sun, mun, mun, sun – ikävä jos maksoit jotain joka tuli vain toisen nimiin), niin on asia eril avioerotilanteessa. Avioeron koittaessa kumpikin osapuoli sinänsä edelleen omistaa omissa nimissään olevan omaisuutensa ja saa sen pitää, mutta avioliittolain mukainen avio-oikeus toisen avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöön aiheuttaa sen, että lopulta kummallakin osapuolella tulee olla saman verran omaisuutta – ja sen maksamiseksi voi joutua luopumaan jostain omasta omaisuudestaan. Tämä oikeus toteutetaan tasingolla ja tasingonmaksuvelvollinen (se puoliso, kumpi omistaa enemmän) saa päättää, millä hän tasingon maksaa. Tasingon saa maksaa aina rahalla, mutta saa sen maksaa (osaksi) vaikka kalliilla rotukoirallakin. Tässä mielessä myös avioliitossa on merkitystä sillä, kenen nimissä jokin asia tai irtain on. Sanomattakin selvää on, että isoihin ongelmiin ajaudutaan silloin kun jokin elollinen olento on molempien aviopuolisoiden nimissä. Avioehdon laatiminen pelkästään tällaista tilannetta varten tuntuu hätävarjelun liioittelulta, mutta ei lopulta ole huono idea siihen verrattuna, millaisiksi entisten avioparien riidat esimerkiksi lemmikkien(kin) kohdalla voivat mennä. Jokainen avioerojuristi on nähnyt tämän ja siksi osaa ehdottaa kulloiseenkin tilanteeseen sopivia menettelytapoja. Avioehdolla tarkoitetaan siis sitä, että oma omaisuus joko kokonaan tai osittain suljetaan toisen puolison avio-oikeuden ulkopuolelle. Tällöin ei tarvitse vaivata päätään sillä, kuka sen lemmikin tai suvun perintömökin erossa saa.
Sekä avoliittoa että avioliittoa purettaessa voidaan hakea käräjäoikeuden määräyksin pesänjakaja toimittamaan omaisuuden jako eli omaisuuden erottelu tai ositus, jos asiassa ei muuten päästä sopuun.
Loppuun muutama suositus: on erittäin suositeltavaa käyttää pesänjakoprosessissa asianajajaa, varsinkin jos entisellä puolisollakin sellainen on. Yhtä suositeltavaa on koittaa ensin sopia omaisuuden jaosta ensin ilman pesänjakajaa, hän kun veloittaa puolisoilta oman laskunsa (joka on yhteisvastuullista velkaa) ja vielä tulee oman juristin lasku päälle. Kallista touhua siis, tosin joskus välttämätöntä.
Kaikkein suositeltavinta on yksinkertaisesti sopia asioista etukäteen, siis silloin kun puolison (oli se sitten avo -tai aviopuoliso) naama vielä jaksaa aamiaispyödässä miellyttää. Tällöin vaikkapa sen lemmikin tai perintökesämökin omistussuhteista, rahoituksesta, avioehdosta ja niin edelleen voidaan keskustella asiallisesti. Monelle puolisolle tulee todellisena yllätyksenä, millaiseksi toinen muuttuu eron tullessa vireille. Silloin asiallinen keskustelu voi todellakin olla myöhäistä.
Ja aina kannattaa myös muistaa se, että asioista etukäteen sopimalla ja omistussuhteet rahoitusta vastaavaksi varmistamalla vältetään se tilanne jossa taistellaan euromääräisesti ajateltuna varsin vähäpätöisistäkin omistussuhteista juristien välityksin. Tällöin irtaimistolle muodostuu ns. juristilisä, mikä ei useinkaan ole missään suhteessa siihen, millaisista asioista riita saadaan aikaiseksi.