Tänä vuonna keskustelua on herättänyt niin oikeudellisten avustajien, poliisien kuin tutkijoidenkin keskuudessa korkeimman oikeuden päätös KKO 2024:20.
Korkein oikeus on 4.3.2024 antamassaan päätöksessä todennut, ettei pelkästään epäillyn rikoksen vakavuus ole itsessään peruste vangitsemiselle. Ratkaisun jälkeen kaikkein vakavampien rikosten, kuten murhan ja törkeän raiskauksen, osalta vaaditaan myös erityisiä edellytyksiä vangitsemiselle. Mitä tämä ratkaisu siis käytännössä tarkoittaa, ja millaisia vaikutuksia korkeimman oikeuden linjauksella on ollut ja tulee mahdollisesti olemaan?
Tapauksen sisältö pääpiirteissään
Tapauksessa käräjäoikeus oli määrännyt A:n vangittavaksi todennäköisin syin murhasta epäiltynä. A kanteli asiasta ja vetosi siihen, että EIT:n oikeuskäytännön mukaan vangitsemista ei voida perustaa pelkästään epäillyn rikoksen vakavuuteen vaan lisäksi on osoitettava vangitsemisen erityisten edellytysten täyttyvän. Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi siis tuli EIT:n muuttuneen tulkinnan jälkeen, onko Suomen pakkokeinolain säännös ja perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet mahdollisesti perustuslain kanssa ilmeisessä ristiriidassa.
Korkein oikeus katsoi, että A:n määrääminen pidettäväksi vangittuna pelkästään epäillyn rikoksen vakavuuden perusteella oli perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 7 §:n kanssa, kun sitä tulkittiin EIT:n käytännön mukaisesti. Ratkaisunsa korkein oikeus perusteli perustuslain siis 106 § ja 7 §:n määräyksiin.
Oikeuskäytäntö ja säännökset
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on pakkokeinolain uudistamisen jälkeen vuonna 2016 tarkentunut tulkintaansa vangitsemisen edellytyksistä. EIT:n mukaan epäillyn vangitseminen ei voi perustua pelkkään rikosepäilyn vakavuuteen, vaan vangitsemiseen täytyy aina olla myös olennaiset ja riittävät syyt. Aikaisemman on riittänyt sellaisenaan vangitsemisen edellytykseksi se, että henkilöä on todennäköisin syin epäilty rikoksesta, jonka minimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Tällöin on ollut kyse niin kutsutusta ylitörkeästä rikoksesta. Ylitörkeiden rikosten osalta erityisiä edellytyksiä ei ole vangitsemisen edellytykseksi tarvittu, vaikka niitä on usein vangitsemisvaatimuksessa ja -päätöksissä tuotu esiin. Vangitsemisen erityisiä edellytyksiä ovat esimerkiksi se, että on syytä epäillä, että epäilty lähtee pakoon, vaikeuttaa asian selvittämistä taikka jatkaa rikollista toimintaa.
Perustuslain 106 §:n mukaan jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.
Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.
Mikä muuttui?
Käytännössä vangitsemisten osalta ratkaisulla on ollut vaikutusta alempien tuomioistuinten ratkaisuihin. On arvioitu, että vangitsemisvaatimuksen ensimmäiseen käsittelyyn korkeimman oikeuden linjaama muutos ei juurikaan vaikuta. Siinä vaiheessa, kun vangitsemisvaatimus täytyy ensimmäisen kerran tehdä, vakavien rikosten esitutkinta on aivan alussa ja voidaan osoittaa, että epäilty voisi vaikeuttaa asian tutkimista ilman vangitsemista.
Pakkokeinolain perusteella vangittu voi kuitenkin kahden viikon välein saattaa vangitsemisasian käräjäoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Nyt on jo ollut nähtävissä, että vangitsemisen uudelleenkäsittelyvaatimusten määrä on lisääntynyt. Etenkin siinä vaiheessa, kun esitutkinta on ohi ja ei ole syytä epäillä, että epäilty lähtisi pakoon taikka jatkaisi rikollista toimintaa, vangitsemiselle on haastavaa enää löytää perusteita. Siten esimerkiksi murhasta syytetty saattaa päästä vapaaksi siinä vaiheessa, kun hän odottaa tuomiotaan, vaikka hän esimerkiksi olisi myöntänyt syyllistyneensä murhaan.
Korkeimman oikeuden ratkaisun myötä on myös herännyt laajempi kysymys, onko tuomioistuinten vakiintuneessa tavassa tulkita perustuslakia varsin pidättyväisesti ja lainsäätäjän tahtoa kunnioittaen nähtävissä jonkinlaista muutosta: ovatko tuomioistuimet ottamassa aktiivisempaa ja asennetta perus- ja ihmisoikeuksien tulkinnassa? Jotkut tutkijat ovat katsoneet, että tuomioistuinten aktiivinen rooli voisi olla ongelmallinen demokratian ja vallanjaon näkökulmasta.