OIKEUSAPU – KENELLE, MILLOIN JA MITEN SITÄ SAA?

OIKEUSAPU – KENELLE, MILLOIN JA MITEN SITÄ SAA?

Oikeudellisten asioiden hoidossa lähtökohtana on, että asianosainen huolehtii itse tarvitsemastaan oikeudellisesta avusta aiheutuvat kustannukset. Tietyissä tapauksissa kustannukset voidaan kuitenkin korvata valtion varoista. Julkisen oikeusavun saaminen määräytyy lähtökohtaisesti hakijan taloudellisen tilanteen mukaan ja lakimiesapu voidaan maksaa pieni- tai keskituloiselle joko kokonaan tai osittain valtion varoista. Mikäli hakijalla on oikeusturvavakuutus, joka kattaa oikeudellisen asian hoidosta aiheutuneet kulut, oikeusapua ei kuitenkaan yleensä myönnetä. Oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuden kattamiseen oikeusapu voidaan tosin hakijan taloudellisen aseman perusteella tietyissä tilanteissa myöntää.

Kuka voi saada oikeusapua?

Oikeusapu myönnetään lähtökohtaisesti tulojen, menojen ja elatusvelvollisuuden perusteella. Arviointia tehtäessä tuloina otetaan huomioon muun muassa hakijan palkkatulot, eläketulot, päivärahat, lapsilisät, elatusavut sekä pääomatulot. Tuloista vähennettävinä menoina huomioidaan veron ennakonpidätys, kohtuulliset asumismenot, lasten päivähoitomaksut, elatusapumaksut, ulosottosuoritukset sekä velkajärjestelyn maksuohjelman mukaiset suoritukset. Lisäksi tuloista vähennetään 300 euroa jokaisesta hakijan taloudessa asuvasta alle 18-vuotiaasta lapsesta.

On huomattava, että hakijan avio- tai avopuolison tai rekisteröidyssä parisuhteessa hakijan kanssa asuvan tulot otetaan niin ikään huomioon oikeusavun myöntämistä harkittaessa. Tästä poikkeuksena ovat tilanteet, joissa hakija on epäiltynä tai vastaajana rikosasiassa, tilanteet, joissa puolisot ovat toistensa vastapuolia sekä tilanteet, joissa puolisot asuvat välien rikkoutumisen vuoksi pysyvästi erillään. Näissä tapauksissa oikeusavun määräytyminen arvioidaan ainoastaan hakijan oman taloudellisen tilanteen perusteella. 

On olemassa myös tilanteita, joissa oikeusapua voidaan myöntää hakijan taloudellisesta asemasta riippumatta. Vakavan väkivaltarikoksen tai seksuaalirikoksen uhrin on mahdollista saada maksuton oikeudenkäyntiavustaja taloudellisesta asemastaan riippumatta. Niin ikään valtion varoista voidaan kustantaa maksuton puolustaja rikosasian vastaajalle silloin, kun tämä on epäiltynä vakavasta rikoksesta.

Minkälaisiin asioihin voi saada oikeusapua?

Oikeusapua myönnetään monenlaisiin oikeudellisiin asioihin. Oikeusapu kattaa esimerkiksi avioeroon, ositukseen, elatusapuun ja avioehtoon liittyvät asiat silloin kun niitä käsitellään tuomioistuimessa. Se voi myös kattaa perunkirjoitukseen tai perinnönjakoon liittyviä asioita. Velalliset, velkojat ja takaajat voivat saada oikeusapua tilanteissa, joissa he tarvitsevat apua velkoihin liittyvissä kysymyksissä. Iso jutturyhmä joihin oikeusapua myönnetään ovat lasten asumiseen, huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvät tuomioistuinasiat.

Oikeusapua voidaan myöntää myös työelämään liittyvissä asioissa, kuten esimerkiksi palkkasaatavien perimisessä, työsopimuksen purkamisessa tai irtisanomistilanteissa. Vuokrasuhteisiin liittyvissä asioissa, kuten vuokrasaatavien perimisessä, irtisanomisissa tai häätötilanteissa, oikeusapua on myös mahdollista saada. Niin ikään sopimusasioihin, kuten kaupan purkamiseen tai hinnanalennuksiin liittyviin riitoihin, voidaan myöntää oikeusapua.

Lisäksi oikeusapu kattaa rikosasioissa sekä rikoksesta epäillyn että rikoksen uhrin avustamisen. Myös lähestymiskieltoa koskeviin tilanteisiin voi saada oikeusapua. Oikeusapua voidaan myöntää niin ikään valitusten tekemiseen esimerkiksi toimeentulotukea, huostaanottoa tai Kelan korvauksia koskevissa asioissa.

Miten oikeusapua haetaan?

Oikeusapua haetaan täyttämällä oikeusapuhakemus, joka lähetetään oikeusaputoimistolle käsiteltäväksi. Oikeusaputoimisto tekee käyttövaralaskelman esitetyn taloudellisen selvityksen perusteella ja päättää myönnetäänkö oikeusapu hakijalle ja mikäli myönnetään, millä ehdoin.

Kartoitamme kaikissa tapauksissa asiakkaamme mahdollisuuden saada oikeusapua tai hyödyntää vakuutusyhtiön oikeusturvavakuutusta. Lisäksi huolehdimme oikeusapupäätöksen tai oikeusturvapäätöksen hakemisen.

Tapaus KKO 2024:20 - mikä muuttui?

Tänä vuonna keskustelua on herättänyt niin oikeudellisten avustajien, poliisien kuin tutkijoidenkin keskuudessa korkeimman oikeuden päätös KKO 2024:20.

Korkein oikeus on 4.3.2024 antamassaan päätöksessä todennut, ettei pelkästään epäillyn rikoksen vakavuus ole itsessään peruste vangitsemiselle. Ratkaisun jälkeen kaikkein vakavampien rikosten, kuten murhan ja törkeän raiskauksen, osalta vaaditaan myös erityisiä edellytyksiä vangitsemiselle. Mitä tämä ratkaisu siis käytännössä tarkoittaa, ja millaisia vaikutuksia korkeimman oikeuden linjauksella on ollut ja tulee mahdollisesti olemaan?

Tapauksen sisältö pääpiirteissään

Tapauksessa käräjäoikeus oli määrännyt A:n vangittavaksi todennäköisin syin murhasta epäiltynä. A kanteli asiasta ja vetosi siihen, että EIT:n oikeuskäytännön mukaan vangitsemista ei voida perustaa pelkästään epäillyn rikoksen vakavuuteen vaan lisäksi on osoitettava vangitsemisen erityisten edellytysten täyttyvän. Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi siis tuli EIT:n muuttuneen tulkinnan jälkeen, onko Suomen pakkokeinolain säännös ja perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet mahdollisesti perustuslain kanssa ilmeisessä ristiriidassa.

Korkein oikeus katsoi, että A:n määrääminen pidettäväksi vangittuna pelkästään epäillyn rikoksen vakavuuden perusteella oli perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 7 §:n kanssa, kun sitä tulkittiin EIT:n käytännön mukaisesti. Ratkaisunsa korkein oikeus perusteli perustuslain siis 106 § ja 7 §:n määräyksiin.

Oikeuskäytäntö ja säännökset

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on pakkokeinolain uudistamisen jälkeen vuonna 2016 tarkentunut tulkintaansa vangitsemisen edellytyksistä. EIT:n mukaan epäillyn vangitseminen ei voi perustua pelkkään rikosepäilyn vakavuuteen, vaan vangitsemiseen täytyy aina olla myös olennaiset ja riittävät syyt. Aikaisemman on riittänyt sellaisenaan vangitsemisen edellytykseksi se, että henkilöä on todennäköisin syin epäilty rikoksesta, jonka minimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Tällöin on ollut kyse niin kutsutusta ylitörkeästä rikoksesta. Ylitörkeiden rikosten osalta erityisiä edellytyksiä ei ole vangitsemisen edellytykseksi tarvittu, vaikka niitä on usein vangitsemisvaatimuksessa ja -päätöksissä tuotu esiin. Vangitsemisen erityisiä edellytyksiä ovat esimerkiksi se, että on syytä epäillä, että epäilty lähtee pakoon, vaikeuttaa asian selvittämistä taikka jatkaa rikollista toimintaa.

Perustuslain 106 §:n mukaan jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

Mikä muuttui?

Käytännössä vangitsemisten osalta ratkaisulla on ollut vaikutusta alempien tuomioistuinten ratkaisuihin. On arvioitu, että vangitsemisvaatimuksen ensimmäiseen käsittelyyn korkeimman oikeuden linjaama muutos ei juurikaan vaikuta. Siinä vaiheessa, kun vangitsemisvaatimus täytyy ensimmäisen kerran tehdä, vakavien rikosten esitutkinta on aivan alussa ja voidaan osoittaa, että epäilty voisi vaikeuttaa asian tutkimista ilman vangitsemista.

Pakkokeinolain perusteella vangittu voi kuitenkin kahden viikon välein saattaa vangitsemisasian käräjäoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Nyt on jo ollut nähtävissä, että vangitsemisen uudelleenkäsittelyvaatimusten määrä on lisääntynyt. Etenkin siinä vaiheessa, kun esitutkinta on ohi ja ei ole syytä epäillä, että epäilty lähtisi pakoon taikka jatkaisi rikollista toimintaa, vangitsemiselle on haastavaa enää löytää perusteita. Siten esimerkiksi murhasta syytetty saattaa päästä vapaaksi siinä vaiheessa, kun hän odottaa tuomiotaan, vaikka hän esimerkiksi olisi myöntänyt syyllistyneensä murhaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisun myötä on myös herännyt laajempi kysymys, onko tuomioistuinten vakiintuneessa tavassa tulkita perustuslakia varsin pidättyväisesti ja lainsäätäjän tahtoa kunnioittaen nähtävissä jonkinlaista muutosta: ovatko tuomioistuimet ottamassa aktiivisempaa ja asennetta perus- ja ihmisoikeuksien tulkinnassa? Jotkut tutkijat ovat katsoneet, että  tuomioistuinten aktiivinen rooli voisi olla ongelmallinen demokratian ja vallanjaon näkökulmasta.

Tiesitkö, että oikeudenkäynnin pitkä kesto voi oikeuttaa sinut saamaan hyvitystä?

Yle julkaisi hiljattain artikkelin koskien oikeudenkäyntien viivästymisen vuoksi maksettavista korvauksista Suomessa. Kotimaamme oikeudenkäyntien kohtuuton viivästyminen on todettu myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä. Artikkelin mukaan maksettavien korvausten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Asiaa selittänee osaltaan tietoisuuden lisääntyminen, mutta on hyvä, että tietoa tuodaan edelleen julkisesti esille, sillä yleisesti tiedetään kyllä, että oikeudenkäynnit kestävät meillä pitkään. Silti monelle oikeus hyvitykseen saattaa olla täysin tuntematon asia.

Suomessa on vuoden 2010 alussa tullut voimaan laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (362/2009). Lain mukaan asianosaisella on oikeus saada hyvitystä valtion varoista, mikäli oikeudenkäynti viivästyy viranomaisen vastuulla olevasta syystä yli kohtuullisen ajan. Kohtuullisella ajalla tarkoitetaan sitä, että lähtökohtaisesti prosessin yksittäinen vaihe ei saisi kestää yli vuotta. Esimerkiksi rikosasiassa prosessin vaiheita ovat esitutkinta, syyteharkinta ja asian käsittely käräjäoikeudessa.

Perustelut hyvitykselle juontavat juurensa Suomen perustuslaista sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, joissa molemmissa jokaiselle taataan oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Käsittelyjen viivästymisen vuoksi on katsottu tarpeelliseksi säätää laki asianosaisille maksettavista hyvityksistä. Hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa.

Saadakseen hyvityksen asianosaisen on vaadittava hyvitystä oikeudenkäynnin kestäessä asiaa käsittelevältä yleiseltä tuomioistuimelta. Vaatimus on tehtävä siis ennen pääkäsittelyn päättymistä. Pääasiaa käsittelevä tuomioistuin ratkaisee hyvitysvaatimuksen pääasian yhteydessä. Hyvityksen määrä on 1.500 € vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Tietyin edellytyksin hyvitystä voidaan korottaa ja erityisestä syystä se voidaan määrätä jopa korkeammaksi, kuin laissa säädetty enimmäismäärä, joka on 10.000 €.

Useimmiten asianosaisilla on prosessissa lainoppinut avustaja, mikä edesauttaa huomattavasti asian käsittelyä, ja tämän saman avustajan tehtävänä on esittää mahdollinen hyvitysvaatimus. Mikäli tarvitset asianajajan apua missä tahansa prosessin vaiheessa tai vaikkapa vain hyvitysvaatimuksen esittämisessä, otathan rohkeasti yhteyttä!

Kotisivuillemme pääset osoitteesta https://vuorioco.fi/.

Oikeuteen todistajaksi kutsuttuna - onko sinne mentävä?

Onko oikeuteen pakko mennä todistamaan?

Lähtökohtaisesti vastaus on kyllä. Todistaminen on kansalaisvelvollisuus ja rikosten selvittäminen tärkeää paitsi uhrin, myös rikoksesta syytetyn oikeusturvan kannalta. Todistajan on eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä pakko saapua oikeuteen todistamaan saamassaan kutsussa mainittuna ajankohtana.

Jos todistajaksi kutsuttu, jolla ei ole oikeuden puheenjohtajan hyväksymää syytä poissaololle, jättää saapumatta oikeuteen, hänelle koituu ikäviä seuraamuksia. Todistajaksi kutsuttu joutuu tällöin maksamaan uhkasakon, jonka suuruus ilmoitetaan kutsussa. Niin ikään todistaja voidaan määrätä tuotavaksi oikeuteen tämän omalla kustannuksella.

Poikkeukset todistamisvelvollisuudesta

Joskus vastaan voi tulla eteen tilanne, jolloin paikan päälle saapuminen on yksinkertaisesti täysin mahdotonta. Hyväksyttävänä esteenä pidetään esimerkiksi sairastumista. Mikäli todistajaksi kutsuttu sairastuu, tulee esteestä ilmoittaa etukäteen oikeudelle. Hyväksyttävänä syynä poissaololle pidetään niin ikään yleisen liikenteen keskeytymistä. Myös tällöin esteestä tulee ilmoittaa oikeudelle etukäteen.

Yllättävien esteiden lisäksi on eräitä muita tilanteita, jotka muodostavat poikkeuksia yleiseen todistamisvelvollisuuteen. Jos todistaja on oikeusjutun asianosaiselle lähisukua, hänellä on oikeus kieltäytyä todistamasta. Lähisukulaisena pidetään esimerkiksi asianosaisen lasta, vanhempaa, sisarusta, nykyistä tai entistä aviopuolisoa sekä nykyistä avopuolisoa. Todistajan on kuitenkin aina saavuttava oikeuteen paikan päälle, vaikka hänellä läheissuhteensa perusteella olisikin oikeus kieltäytyä todistamasta.

Todistaja voi myös kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, jos hän pelkää, että vastaukset voisivat johtaa syytteen nostamiseen häntä tai hänen lähiomaistaan vastaan. Todistajan ei myöskään lähtökohtaisesti tarvitse paljastaa liike- tai ammattisalaisuuksia. Oikeus voi kuitenkin tietyissä tapauksissa velvoittaa todistajaa antamaan myös tällaisia tietoja.

Pitääkö ilmaiseksi mennä?

Yksi yleisistä huolenaiheista on se, maksetaanko todistajalle korvausta hänen ajastaan ja vaivastaan. Todistamaan ei tarvitse mennä täysin ilmaiseksi. Todistajalle maksetaan korvaus kohtuullisista ja tarpeellisista matkakuluista sekä taloudellisesta menetyksestä. Jos todistaja tulee niin kaukaa, että hän joutuu yöpymään matkallaan, hänelle voidaan korvata yöpymisestä aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Todistaja voi vaatia myös päivärahaa, jonka suuruus riippuu siitä, kuinka kauan todistaja on ollut oikeudessa ja miten paljon hänellä on kulunut aikaa matkoihin. Oikeussalissa tuomari tiedustelee todistelun päätteeksi, vaatiiko todistaja korvausta. Aiheutuneista kustannuksista on hyvä varautua esittämään kuitteja tai muuta selvitystä. Todistajankorvaus ladataan maksukortille, jonka todistaja saa heti oikeussalista lähtiessään mukaansa.

Mitä jos ei saa töistä vapaata?

Työnantajan velvollisuutena on päästää työntekijä todistamaan myös kesken työpäivän. Työnantajalle on hyvä ilmoittaa ajoissa etukäteen todistamisesta sekä sen ajankohdasta, jotta työnantaja saa tehtyä tarvittavat työjärjestelyt. Työnantaja voi vähentää työntekijän palkasta ajan, joka todistamiseen on käytetty. Tämä aiheutunut menetys kuitenkin korvataan todistajalle taloudellisena menetyksenä. Niin ikään yrittäjä on velvollinen saapumaan oikeuteen todistajaksi kutsuttuna. Tällöin hänelle korvataan mahdollisesta sijaisen järjestämisestä aiheutuneet välttämättömät kulut.

Huoltoriidan sovittelu käräjäoikeudessa - elämä voi muuttua

Asiantuntija-avusteinen sovittelumenettely (ns. Follo-sovittelu) tuli Suomeen vuonna 2011. Tästä lukien se on vakiinnuttanut paikkansa vaihtoehtoisena riidanratkaisumenettelynä käräjäoikeudessa lasten huoltoa, tapaamisoikeutta, asumista ja elatusta koskevissa riita-asioissa.

Sovittelijana oikeudessa toimii aina sovittelukoulutuksen saanut tuomari. Häntä avustaa asiantuntija, jolla on psykologin tai sosiaalityöntekijän koulutus, kokemus ja ammattitaito. Asiantuntijan tehtävä on tuoda esille lapsen edun kannalta keskeisiä näkökulmia - asioita, joita riitelevät vanhemmat eivät välttämättä ole tulleet ajatelleeksi. Sovitteluun osallistuvat aina vanhemmat henkilökohtaisesti. Sovittelussa on suositeltavaa käyttää lakimiestä avustajana ja tukena, varsinkin jos toisellakin osapuolella sellainen on.

Sovittelu on vapaaehtoista. Jos sovitteluun ei suostu, syytä ei tarvitse ilmoittaa eikä sitä, ettei ole suostunut sovitteluun, lueta asianosaisen vahingoksi. Käräjäoikeudessa kyllä ymmärretään, että ihmisten tilanteet ovat erilaisia: sille yleensä on joku syy, miksi sovittelua ei katsota tarkoituksenmukaiseksi. Emme ole vielä tavanneet yhtäkään vanhempaa, joka nauttisi riitelystä entisen puolison kanssa.

Monesti kuulee sanottavan, ettei sovitteluun ole mitään järkeä mennä ”kun ei se kuitenkaan mihinkään suostu”. Yhtä monesti olemme olleet sovittelussa todistamassa todellista ihmettä. Vanhemmilla voi olla täysin erilaiset näkökulmat sovitteluun mentäessä, ja silti asia voidaan saada sovituksi. Monesti sovittelupäivän aikana ilmenee, etteivät vanhemmat ole pystyneet keskenään käsittelemään vaikeita tunteita herättänyttä eroa tai lasten asioita välttämättä ollenkaan. Ero on voinut olla traumaattinen kokemus ja huoli lapsista todellinen. Sovittelupäivä voi olla ensimmäinen kerta, kun asioista oikeasti pääsee ajan kanssa keskustelemaan turvallisessa ja puolueettomassa ympäristössä.

Sovittelun ehdottomia etuja on se, että sovittelussa joku vanhempien välinen konflikti voi oikeasti tulla ratkaistuksi. Tätä ei tapahdu silloin, kun lasten asioista joudutaan ottamaan tuomio. Silloin hyvin tavallista on, että omista vaatimuksista pidetään härkäpäisesti kiinni ja siinä samalla lytätään toisen kyky olla asiallinen vanhempi kaikin mahdollisin tavoin, kun kerran riitelemään on lähdetty. Vaikutukset voivat näkyä koko lasten lapsuuden ajan. Selvää on, ettei tämä ole kenenkään etu. Varsinkaan kun huoltoriidan lopputulos saattaa yllättää. Tämäkin on nähty monta kertaa.

Kaiken yllä todetun lisäksi sovittelu on paljon nopeampaa ja halvempaa kuin täysimittaisen oikeudenkäynnin läpivieminen. Jos sovittelu ei onnistu, ainoa miinuspuoli on rahanmeno. Ottaen huomioon paljonko ajanhukkaa, tuhatlappusten menettämistä ja mielipahaa riitely omista lapsista oikeudessa tarkoittaa, riski kannattaa lähtökohtaisesti ottaa.

Mikäli sovittelua koskevat asiat herättävät kysymyksiä, vastaamme mielellämme puhelimitse tai sähköpostitse. Voit myös varata maksuttoman 30 minuutin konsultaatioajan toimistollemme sähköisestä ajanvarauskalenteristamme. Tervetuloa!

Miksi epäilty saa valehdella, mutta uhrin pitää puhua totta?

Asianomistajan eli rikoksen uhrin tulee asiaa selvitettäessä puhua totta. Rikoksesta epäillyllä sen sijaan ei ole velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen, sillä epäillyllä on niin sanottu itsekriminointisuoja. Epäillyllä tai syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta, ja hänellä on oikeus vaieta sekä olla passiivinen koko rikosprosessin ajan.

Epäillyn korostuneilla oikeuksilla on osin historiallinen syy. Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olevissa maissa toisinajattelijoita vainottiin rikosoikeudellisin keinoin. Erilaisissa näytösoikeudenkäynneissä valtaapitävien vastustajat tuomittiin rikoksista yhteiskuntaa vastaan. Vastareaktiona Länsi-Euroopan maat sopivat vuonna 1950 tehdyssä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa epäillyn korostuneista oikeuksista.

Syytetyn suosi­misella halutaan myös viimeiseen asti estää oikeusmurhat. Oikeusmurhalla tarkoitetaan sitä, että syytön tuomitaan rikoksesta. Mikäli syytön tulee tuomituksi, todellinen rikoksentekijä ei joudu rikosvastuuseen. Oikeusmurha voi siis olla kaksinkertainen vääryys. Julkisuudessa on ollut paljon tapauksia, joissa oikeusmurha on tapahtunut syytetyn väärän tunnustuksen seurauksena. Usein näissä tapauksissa tunnustus on sisältänyt sellaista tietoa, joka on ollut vain rikoksen tehneellä henkilöllä ja poliisilla. Tällöin näyttää käyneen niin, että väärän tunnustuksen tekijä on saanut poliisilta vahingossa jonkin tiedon.

Onkin tärkeää muistaa, että epäiltynä tai vastaajana oleminen ei vielä tarkoita, että henkilö todella olisi syyllinen. Henkilö voi haluta olla selvittämättä asiaa esimerkiksi myös sen vuoksi, että todellinen syyllinen on joku hänen läheisensä tai joku, jota hän pelkää. Jos henkilö puolustautuisi kertomalla totuuden tekemisistään tai tekijästä, hän saattaisi paljastaa myös jotakin sellaista, mitä hän haluaa pitää salassa viranomaisilta tai läheisiltään. Vaikenemisesta ei siis voida päätellä, että epäilty olisi syyllinen.

Rikokseen syyllistynyt voi päättää olla käyttämättä itsekriminointisuojaansa ja oma-aloitteisesti tunnustaa tekemänsä rikoksen. Tämä vaatii puolustajan myötävaikutusta, jotta tunnustus tulisi esitutkinnassa asianmukaisesti dokumentoiduksi ja perustuisi valistuneeseen harkintaan. Puolustaja voi oikeudenkäynnissä vaatia, että rangaistusta mitattaessa otetaan huomioon tunnustus tai tehdä aloitteen syyteneuvottelun käynnistämiseksi.

Jos itsekriminointisuojaa loukataan esimerkiksi painostamalla, pääsääntönä on, ettei näin saatua selvitystä voida hyödyntää. Itsekriminointisuoja ei kuitenkaan ole kaiken kattavaa. Epäiltyä voidaan rangaista, jos hän ei tietyissä tapauksissa ja tilanteissa edesauta asian käsittelyä. Epäillyn tulee kertoa esimerkiksi oikeat henkilötietonsa. Itsekriminointisuoja ei vapauta velvollisuudesta sietää sitä, että viranomaiset hankkivat näyttöä. Epäilty voidaan tuomita rangaistukseen, jos hän vastustaa sormenjälkien ottamista.

Voimme auttaa sinua hankkimaan tarvittavat selvitykset oman kantasi tueksi ja auttaa sinua saamaan asiassa oikeudenmukaisen käsittelyn. Näin ollen, mikäli olet saanut kutsun poliisikuulusteluun, kannatta olla yhteydessä. Yhteystiedot löydät kotisivuiltamme https://vuorioco.fi/.

Mikä on törkeää?

Usein maallikkona (henkilö ilman juridista koulutusta) tulee ajateltua, että esimerkiksi läheiseen kohdistunut pahoinpitely on törkeä. Saatetaan ihmetellä sitä, miksi käräjäoikeudessa käsitellään tapahtunutta pahoinpitelynä eikä törkeänä pahoinpitelynä. Teko voi olla hyvin brutaalikin – uhria on potkittu ja lyöty useita kertoja. Silti syyte pahoinpitelystä eikä törkeästä pahoinpitelystä. Miksi näin?

Se, miten arkikielessä mielletään sanan törkeä merkitys, ei useinkaan kohtaa sanan juridisen merkityksen kanssa. Rikoslaissa on monen rikoksen osalta säännelty kolme tekomuotoa: lievä, ns. perusmuotoinen ja törkeä. Näin on myös esimerkkinä käytetyn pahoinpitelyn osalta. ”Pelkkä” pahoinpitely nimikkeenä on perusmuotoinen. Rikoslaissa on tarkasti säännelty, milloin rikos on törkeä.

Kun rikos ei enää vakavuutensa vuoksi tule arvioitavaksi perusmuotoisena, vaan törkeänä, se täyttää jonkin kvalifiointiperusteen, eli ankaroittamisperusteen. Pahoinpitelyn kvalifiointiperusteita ovat: 1) vaikean ruumiinvamman, vakavan sairauden tai hengen-vaarallisen tilan aiheuttaminen, 2) rikoksen tekeminen erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja 3) ampuma- tai teräaseen taikka muun niihin rinnastettavan hengenvaarallisen välineen käyttö. Vähintään yhden perusteen on täytyttävä, jotta rikos voitaisiin arvioida törkeäksi, ja päästään seuraavaan edellytykseen – kokonaisarvosteluun.

Kvafiointiperusteen täyttyminen yksinään ei siis riitä. Tämän lisäksi teon on oltava kokonaisuutena arvostellen törkeä. Kokonaistörkeyden arviointi on tapauskohtaista ja rikosnimikkeestä riippuvaa. Lähtökohtaisesti teossa on oltava jotakin ”teon ulkopuolista”, rikoksen tunnusmerkistöön kuulumatonta, mikä antaa aiheen arvioida tekoa törkeänä. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa pahoinpitelyrikoksessa uhrin riisuminen alasti pahoinpitelyn kestäessä, minkä voidaan katsoa olevan nöyryyttävää. Kokonaisarvostelussa asetetaan vastakkain törkeyden puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja, ja näiden välillä tehdään punnintaa. Kuitenkin on myös niin, että mitä useampi kvalifiointiperuste täyttyy, sitä helpommin teon katsotaan olevan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tarvitsetko apua rikosasiasi hoitamisessa? Toimistomme juristit auttavat niin rikoksen uhreja kuin vastaajiakin. Yhteystiedot löydät kotisivuiltamme https://vuorioco.fi/.

Rikosprosessi pähkinänkuoressa

RIKOSPROSESSIN KULKU

Rikosprosessi on monivaiheinen oikeudellinen menettely. Alla käydään läpi rikosprosessin kulkua vaihe vaiheelta. Kaikki lakimiehemme avustavat esitutkinnassa ja oikeudenkäyntivaiheessa sekä rikoksen uhreja että rikoksesta epäiltyjä. Mikäli tarvitset apua rikosasiasi hoidossa, autamme mielellämme. Voit varata ajan maksuttomaan konsultointiin puhelimitse tai internetsivujemme ajanvarauskalenterin kautta.

1. Rikosilmoituksen tekeminen

Jos olet joutunut rikoksen uhriksi, ota yhteyttä poliisiin mahdollisimman pian. Mitä nopeammin rikosilmoitus tehdään, sitä helpompaa poliisin on tutkia tapahtunutta. Rikosilmoituksen voi tehdä menemällä paikan päälle mille tahansa poliisiasemalle, sähköisesti internetissä tai puhelimitse. Rikosilmoitukseen poliisi kirjaa asianosaisten ja todistajien henkilötiedot sekä tapahtumien kulun mahdollisimman tarkasti.

2. Esitutkinta

Silloin, kun on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen, poliisi aloittaa esitutkinnan. Esitutkinnan tarkoituksena on selvittää, mitä on tapahtunut, ketkä ovat asiassa osapuolina ja mitä vahinkoa rikoksesta on aiheutunut. Esitutkinnassa kuullaan rikoksen uhria, rikoksesta epäiltyä sekä mahdollisia todistajia. Jos kyse on lievästä rikoksesta, esimerkiksi lievästä pahoinpitelystä, ja uhri suostuu sakkomenettelyyn, poliisi voi antaa rikoksesta epäillylle sakon. Tietyissä tapauksissa esitutkintaa voidaan myös rajoittaa, esimerkiksi silloin jos asia on vähäinen tai kyse ei ole ollenkaan mistään rikoksesta. Tämä tarkoittaa sitä että asia ei etene syyttäjälle eikä asiaa käsitellä oikeudessa. Muissa tapauksissa poliisi lähettää syyttäjälle esitutkintapöytäkirjan sen valmistuttua.

3. Syyteharkinta

Syyttäjän tehtävänä on esitutkinnassa hankitun selvityksen perusteella harkita, nostaako hän syytteen epäiltyä vastaan eli viedäänkö rikosasia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Syytekynnys ylittyy, jos on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Tällöin syyttäjä laatii asiassa haastehakemuksen, jossa kuvataan, mitä rikosta syyte koskee, ja toimittaa asiakirjat eteenpäin tuomioistuimelle.

Mikäli rikoksesta ei esimerkiksi ole riittävästi näyttöä, asiassa on tehty sovinto osapuolten välillä tai rikos on vähäinen, syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta. Tällaisissa tilanteissa asianomistaja voi nostaa itse syytteen rikoksesta ja saada asian siten tuomioistuimen käsiteltäväksi.

4. Oikeudenkäynti

Rikosasia käsitellään käräjäoikeudessa joko suullisessa oikeudenkäynnissä tai kirjallisessa menettelyssä. Suulliseen oikeudenkäyntiin kutsutaan yleensä kaikki asianosaiset, joita ovat asianomistajana oleva uhri, syyttäjä virkansa puolesta ja syytetty. Lisäksi oikeudenkäyntiin kutsutaan mahdolliset todistajat. Aina asianosaisten ei ole välttämätöntä saapua paikan päälle. Käräjäoikeuden lähettämästä kutsusta ilmenee, edellytetäänkö uhrilta tai syytetyltä henkilökohtaista läsnäoloa istunnossa. Suullisessa oikeudenkäynnissä luetaan syyte, johon vastaajalla on mahdollisuus vastata. Niin ikään istunnon aikana kuullaan asianomistaja ja tämän vaatimukset sekä mahdollisten todistajien kertomukset.

Jos kyseessä on lievä tai tavallinen rikos, se voidaan käsitellä käräjäoikeudessa kirjallisesti. Kirjallisessa menettelyssä, kirjallisen aineiston perusteella, voidaan käsitellä esimerkiksi liikennerikoksia, varkauksia ja pahoinpitelyjä. Jotta rikosasia voidaan käsitellä kirjallisessa menettelyssä ilman suullista oikeudenkäyntiä, edellytetään, että syytetty on tunnustanut teon ja antanut suostumuksensa kirjalliseen menettelyyn. Niin ikään rikoksen uhrilta edellytetään joko suostumusta asian käsittelyyn kirjallisessa menettelyssä tai uhrin esitutkinnassa antamaa ilmoitusta siitä, ettei hänellä ole asiassa vaatimuksia.

5. Tuomio

Suullisessa oikeudenkäynnissä käräjäoikeus joko julistaa tuomion heti istunnon jälkeen tai vaihtoehtoisesti ilmoittaa, milloin tuomio asiassa annetaan. Mikäli asia ratkaistaan kirjallisessa menettelyssä, käräjäoikeus lähettää tuomion jutun asianosaisille.

Käräjäoikeuden tuomiosta on mahdollista valittaa hovioikeuteen. Jotta valitusasia otetaan hovioikeuden käsittelyyn, edellytetään kuitenkin pääsääntöisesti hovioikeuden myöntämää jatkokäsittelylupaa.

Tuomioon tyytymättömän on ilmoitettava tyytymättömyytensä käräjäoikeuteen viikon kuluessa tuomion antamisesta. Varsinainen valituskirjelmä on toimitettava käräjäoikeudelle 30 päivän kuluessa tuomion antamisesta.